Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Minkälaista elämä mahtoi olla Euroopassa 1700- ja 1800-luvun taitteessa? Hyvä kysymys ja kukapa olisi parempi ihminen vastaamaan tähän kysymykseen kuin ne suomalaiset matkailijat, jotka henkilökohtaisesti pääsivät maanosaan tutustumaan. Samalla tulee vastattua kysymykseen miltä tuolloinen Suomi ja suomalaisuus puolestaan näyttivät, kun niitä pääsi tarkkailemaan etäisyyden päästä.
Äänen kirjassa saavat kaikkiaan kahdeksan matkailijaa, mutta ehkä mieleenjäävimmät heistä ovat Frans Michael Franzén, Johan Vilhelm Snellman ja Zachris Topelius. Ei mikään yllätys, sillä kaikki kolme ovat tietysti lahjakkaita kirjoittajia. Franzénin matka osui 1700-luvun viimeisiin vuosiin ja Topelius – kirjan ajallisesti viimeinen matkailija – puolestaan teki oman kiertomatkansa 1856.
Euroopassa elettiin tällä välillä mielenkiintoisia muutoksen vuosia. Ranskan vallankumous muutti maanosan aatteellista ja poliittista kenttää, kaupungit modernisoituivat ja varsinkin Pariisi koki täydellisen muodonmuutoksen tänä aikana. Ennen kaikkea nämä vuosikymmenet olivat kuitenkin viimeisiä hitaan matkanteon vuosikymmeniä, jossa matkustamista ei määritellyt tiukoissa aikatauluissa pysyminen.
Ennen junien yleistymistä, yleinen liikkumisen muoto oli tietysti postivaunut. Heli Rantala nostaa näihin liittyen mielenkiintoisen yksityiskohdan. Sääty-yhteiskuntaa leimasi yhteiskuntaluokkien suuri etäisyys toisistaan, mutta postivaunuissa nämä rajat saattoivat yllättävällä tavalla liudentua. Matkustajat – niin aateliset, ulkomaiset matkustajat kuin talonpoikaisto – istuivat kylki kyljessä tiukkaan ahdetussa tilassa jopa päiväkausia.
Tällaisessa tilanteessa pidettiin täysin suotavana tutustua kanssamatkustajiin ja jopa ystävyyksiä saattoi syntyä. Jo Topeliuksen matkan aikaan juna oli jo kuitenkin pääsääntöisesti korvannut postivaunut. Junassa matkustaja pystyi olemaan aivan toisella tavalla sivustakatsoja ja tarkkailija; moderni matkustaja, jonka ei enää tarvinnut lähestyä kohdettaan hitaasti tai tunnustellen.
Eräs toinen mielenkiintoinen tuolloiseen matkustamiseen liittyvä piirre oli suosituskirjeet. Niiden avulla oli mahdollista päästä tapaamaan tavalla tai toisella merkittäviä henkilöitä eri kaupungeissa ja kirjeet olivatkin arkea monelle Euroopan-matkaajalle. Seikka kertoo omaa kieltään paitsi hyvin maltillisista matkustajamääristä niin myös niistä verkostoitumistavoitteista, mitä monella tuon aikakauden matkaajalla oli. Tapa oli tietysti lähtöisin aateliston vanhasta Grand Tour -matkaperinteestä ja vaikka kirjan suomalaiset matkaajat eivät ehkä suoraan tähän kategoriaan lukeudu, niin silti hekin olivat omalla tavallaan tämän perieurooppaisen sivistävän matkailunperinteen perillisiä.
Rantala tuo esiin nykynäkökulmasta myös hieman epäilyttäviä tapoja, joilla tätä sivistystä haettiin. Erilaiset laitokset, kuten mielisairaalat, vankilat ja köyhäintalot saattoivat olla matkakohteita ja siinä missä paikallinen oopperakin. Suomalaiset matkustavaiset kirjoittivat muutenkin näkemästään elämän nurjasta puolesta. Franzén kirjoitti sydäntäsärkevästi vierailemastaan pariisilaisesta orpokodista ja myös havaitsemastaan lasten kokemasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Entä suomalaisuus sitten? Henkinen välimatka Manner-Euroopan ja Suomen välillä oli valtava, ainakin tavalliselle kansalle. Siinä missä kielitaitoinen aatelisto kulutti samaa kirjallisuutta kuin säätyveljensä Ranskassa tai saksankielisillä alueilla, suomen kielestä puuttui pahimmillaan sanastoa, joka olisi edes mahdollistanut puhumisen abstrakteista asioista. Eurooppalaisten näkökulmasta Suomi kuului niin ikään periferiaan, sekä maantieteensä että erikoisen kielensä puolesta. Franzénin sukupolvelle suomalaisuus ei kuitenkaan vielä ollut jotakin erityistä, säilyttämisen arvoista. Snellmanin ja Topeliuksen aikana suhtautuminen oli jo kuitenkin täysin muuttunut.
Yleinen kokemus tästä aikakaudesta eräänlaisena välitilana, siirtymänä johonkin uuteen päti tässä mielessä myös Suomeen. Kirjan käsittelemä aikakausi modernin tietoisuuden ja maailmankuvan muotoutumisen aikana on näin yleensä myös oikein mielenkiintoinen. Pidin kirjasta muutenkin. Pikisaaresta Pariisiin on mukavan sujuvaa luettavaa ja lukijana pääsee helposti matkalaisten kokemuksiin sisälle. Kirjaan on myös lisätty kartat, jossa näkyy matkalaisten käyttämät reitit mikä on oikein hyvä asia, sillä kirjassa hypitään sen verran matkailijasta toiseen, että yksittäisen ihmisen reiteistä olisi muuten vaikea pysyä kartalla. Kaiken kaikkiaan kirja oli oikein nautittava lukupaketti, suosittelen!