Mma Ramotswe tutkii -sarja on ollut erilaista salapoliisikirjallisuutta. Ei murhia, ei verta tai väkivaltaa, vaan lempeän huumorin sävyttämiä arkipäiväisiä tapahtumia ja lämmintä rakkautta Afrikkaan. Kun tämä sarja on nyt ehtinyt jo neljänteentoista osaansa, voisi arvella sen jo polkevan paikallaan. Näin ei mielestäni ole vieläkään käynyt, vaan Mma Ramotswen rehevä hahmo toimii edelleen.
Naisten etsivätoimisto nro 1 onkin muutosten kourissa: toimiston uskollinen apulainen ja itseään mieluusti apulaisetsiväksi nimittävä Mma Makutsi ja hänen puolisonsa Phuti saavat perheenlisäystä. Samaan aikaan Mma Ramotswe saa tutkittavakseen parikin juttua: ensinnäkin suuren maatilan perinnönjako ei taidakaan mennä ihan pykälien ja testamentin mukaan, ja sitten juuri perustettu kauneussalonki joutuu ikävän parjauskampanjan uhriksi. Mma Ramotswe on melkein huolissaan joutuessaan selvittämään tapauksia yksin; hän huomaa ikävöivänsä Mma Makutsia kovasti. Rooibosteetä kuluu ja pieni valkoinen pakettiauto köröttelee miten kuten huonoja teitä pitkin, mutta kaikkeen löytyy lopuksi ratkaisu, ja etsivätoimiston naisten yhteinen työ saadaan jatkumaan.
Kuulostaako naivilta? Mahdollisesti, mutta jotain hyvin viehättävää tässä sarjassa silti on. McCall Smithin kirjat ovat hyvänmielenlukemista parhaimmillaan, eikä ole ollenkaan pahitteeksi etsiskellä syvempiäkin merkityksiä näennäisesti yksinkertaisen pintakudoksen alta. Ehkäpä Mma Ramotswen humaanista ja rakastavasta maailmankuvasta ja ihmisten syvällisen tasa-arvon tajusta voisi vaikka oppia jotain.