Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kun puhutaan Laura Ingallsista, kovinkaan monelle kuulijalle eivät tule mieleen alkuperäiset kirjat, vaan televisiossa nähty sokerinen ja siirappinen sarja, jolla ei ole paljonkaan tekemistä Lauran muistelmien kanssa. Tai sitten ehkä Maija Vilkkumaan laulu:
”Ne ei tahdo mua
ne tahtoo Ingallsin Lauran
essussaan kiltisti tottelemaan.”
Mutta ei tälläkään Lauralla ole juuri tekemistä kirjojen aidon päähenkilön kanssa: Laura saattoi kyllä olla näennäisesti kiltti verrattuna nykylapsiin, mutta sisimmässään hän kapinoi, jopa niin paljon, että mennessään 18-vuotiaana naimisiin Almanzo Wilderin kanssa hän kieltäytyi käyttämästä vihkikaavassa siihen aikoinaan olennaista totella-sanaa.
Mutta siihen on paljon aikaa Pieni talo suuressa metsässä -kirjasta, joka kuvaa Lauran ja hänen perheensä elämää Wisconsinissa 1870-luvun tienoilla.
Lauran perheeseen kuuluvat isä Charles, äiti Caroline, isosisko Mary ja pikkusisko Carrie – ja onneksi tässä uudessa laitoksessa heidän nimensä on jätetty oikeaan englanninkieliseen muotoon; aiemmin Gummeruksen julkaisemassa laitoksessa lähes kaikkien henkilöiden nimet oli enemmän tai vähemmän kömpelösti suomennettu.
Perheen elämä on täynnä työtä, vain sunnuntai on lepopäivä, muulloin pestään pyykkiä, silitetään sitä, leivotaan leipää, kirnutaan voita. Kaikki on tehtävä itse, maalaiskaupan antimet ovat melko vaatimattomia. Sitäpaitsi Laura ja Mary eivät ole koskaan nähneet kauppaa, he eivät ole nähneet kaupunkia tai edes kahta vierekkäin olevaa taloa.
Kaikki se runsas työ, jota perhe tekee, on kuvattu viehättävästi lapsen näkökulmasta. Kuvaus on näin ollen tarkkaa ja havainnollista; onkin sanottu, että Laura oppi sentapaisen kerronnan, kun Mary joitakin vuosia myöhemmin sokeutui tulirokon seurauksena, ja äiti kehotti Lauraa toimimaan Marynkin silminä. Siihen Lauralla oli hyvät edellytykset. Hänellä oli jo lapsena kirjailijan luonne, tapa muistaa kaikki yksityiskohdittain, kyky eri aistien yhdistelyyn muistoissaan, taito tehdä arkisistakin asioista mielenkiintoisia.
Onko Laurasta ja hänen perheestään kertovassa sarjassa jotain epäilyttävää? Tämä kysymys herää väkisinkin, sillä nimiölehden kääntöpuolella on kursiivilla painettu teksti, jossa kerrotaan kirjojen alkuperäisistä ilmestymisvuosista ja mainitaan aika, jota ne kuvaavat. Lisäksi sanotaan: ”Teokset ovat maailmankirjallisuuden klassikoita ja oman aikansa näköisiä, joten jotkin ilmaisut saattavat tuntua nykyajan lukijasta epämukavilta.” No, uskon että tässä tarkoitetaan intiaaneja, joita meidän aikanamme kutsutaan Amerikan alkuperäiskansaksi ja joista puhutaan paljonkin sarjan seuraavassa osassa, Pieni talo preerialla. Pieni talo suuressa metsässä ei kuitenkaan käsittele tätä aihetta, ja ajattelisin, että epämukavilta ja häiritseviltä tuntuvat kirjan suhtautuminen lasten kasvatukseen ja ruumiilliseen kuritukseen. Tämä aihe ei onneksi jatku myöhemmissä kirjoissa.
Joka tapauksessa, kuten aiemmin mainitsin, kirjan maailmankuva on realistisuudessaan kaukana Pieni talo preerialla -televisiosarjasta. Se ei kuitenkaan merkitse, etteikö Laura Ingalls Wilder näkisi elämässään kauneutta ja joskus jopa idyllisyyttä. Aivan kirjan lopussa on ilta ja isä soittaa viulua kuten aina nukkumaanmenoaikana. Hän laulaa kultaisista päivistä, jotka ovat olleet kauan sitten. Mutta Laura miettii:
”Hän oli onnellinen siitä, että kodikas viihtyisä talo, isä ja äiti, lieden tuli ja musiikki olivat nyt. Ne eivät unohtuisi, Laura ajatteli, sillä nyt on nyt. Se mikä on nyt, ei voi koskaan olla ’kauan kauan sitten.’”
