Viime vuonna kehaisin Jussi Waltameren esikoisjulkaisua Samalla kadulla kirkko ja tehdas yhdeksi parhaista koskaan lukemistani sarjakuvista. Nyt torvet toitottamaan, sillä Suomi on saanut uuden sarjakuvamestarin. Tuore lapsuuskuvaus Pieni hetki onnea taitaa nimittäin pistää vielä edeltäjäänsäkin paremmaksi!
Keskiössä on lapsuuden viattomuuden ja orastavan nuoruuden rajaviivoilla häilyvä poika, jolla on puhuva kissa Aulis Karpalomäki ja maailman kaunein polkupyörä, aito Resentti. Kakkosen lenkin piirtäminen ei ota onnistuakseen, eikä sänkykään öisin oikein pysy kuivana, mutta rinnassa roihuaa. Naapurin Ulla on tärkeä ystävä, josta muiden ei tarvitse tietää. Paljon myöhemmin poika kertoo tarinaansa puiston penkillä vieraalle naiselle, jolla on kissa. Miksi? Koska hetki vaatii niin.
Tarina on kokonaisuudessaan melko monimutkainen eikä antaudu yhteen suoraan tulkintaan. Ja hyvä niin, sillä filosofissävyinen kerronta saa parikseen aivan poikkeuksellisen upeaa kuvitusta. Kaikkia asioita ei voi sanoin ilmaista, siksi tarvitaan kuvia – sävyjä, tunnelmia, luonnosmaisia vetoja, tarkkoja detaljeja, kaikkea tätä. Minulta loppuvat sanat, kun mietin miten kuvaisin Jussi Waltameren sarjakuvataidetta. Tai no: taide on oikeastaan tässä aika hyvä sana. Waltamerellä on vahva näkemys ja hän osaa ilmaista sen.
Kokonaisuutena Jussi Waltameren Pieni hetki onnea on täysosuma, melko suurella todennäköisyydellä paras sarjakuva, jonka toviin luen. Suursuositus!