Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Nuori mies muuttaa Kemiönsaareen, tarkoituksena kirjoittaa. Tuntuu kuitenkin, että kirjoittajan kynä on katkennut. Onko syynä lähisuvun halveksunta; kykenemätön runkkari, saamaton vetelehtijä, nuhjuinen ja ujo mies. Setä on ilmeisesti järjestänyt tämänkin. Setä, joka halveksii häntä, koska serkut ansaitsevat merkittäviä määriä rahaa ja heillä on vakiintunut asema kartuttamassa valtiontaloutta. Miehellä rahaa ei juuri ole, ei hän paljoa tarvitsekaan.
Sosiaaliset kontaktit ovat vähäisiä. Kyläkaupan myyjä, joka puhuu ja puhuu. Välillä ilmestyvä rakastajatar, joka opettaa intiaaneille ihmisoikeuksia sekä lempii sielukkaita miehiä. Kapakassa hän käy usein ja puhuu joko järkeviä tai on lähellä saada turpaansa. Riippuu tarjoilijasta ja viikonpäivästä. Juominen helpottaa, toki. Silti hän tuntee olevansa ulkopuolinen ja osaton. Naista tekisi mieli, kovasti, silkkaa piinaa sekin.
Itse mies alkaa inhota Kapteenin taloa, upeaa huvilaa, joka on korjattu entiselleen kylpyläosastoineen kaikkineen. Järjettömyyden jäljiltä metsässä on iso persereikä, tunkio, johon on tyhjennetty muiden tavaroiden ja jätteiden lisäksi Kapteenin laaja ja tunnettu kirjasto. Kirjoja tunkiolla, mätäneviä aarteita. Kuin huomaamatta koko metsä alkaa vääntyä groteskin rujoksi paikaksi ja miehen mieli tuottaa lisää houreisia näkyjä. Sukupuolisuus ja halu on läsnä koko ajan, mutta sekin vääntyy oudoiksi mielijohteiksi. Syyllisyys, itseinho, unettomuus ja viina.
Hän ajautuu muutamaksi viikoksi opettamaan luovaa kirjoittamista, mutta rehtorin vaimon oudot sairaudet sekä heidän yhteiset öiset juomasessionsa tuottavat lisää huuruisia mielikuvia kummallekin. Kun mies lähtee takaisin mökille, onkin sedän aika ilmestyä metsästämään ja tällöin ollaan lähellä murhaa. Ainakin murhanhimoisia ajatuksia ja väkivaltaisia näkyjä on aavisteltavissa.
Runoilijana paremmin tunnetun Markku Paasosen ensimmäinen romaani on surkeuden, kuin pitkän humalan jälkitilan, runsas, proosarunoa muistuttava tarjonta. Lukija poimii toistot lisukkeineen, muutoksineen, ja välistä löytyy pohdinnan helmiä, jotka pitäisi säästää. On kuitenkin jatkettava, sillä kukaan ei voi sanoa mikä on totta, unta, harhaa tai mielikuvitusta. Minäkertoja ei ole pyyhkinyt mitään yli, hän tuntuu kirjoittaneen ja ehkä myöhemmin oksentaneen tarinansa tahallisen sekavaksi. Ehkä tajunnanvirraksi, josta lukija poimii vain parhaat herkut. Herkkuja nimittäin on, puhuva jänis keskustelemassa filosofeista on yksi parhaista.
Itse pidin tästä jonkinlaisesta post-saarikoskimaisesta tunnelmasta, joka kirjasta välittyy. Kielenkäyttö ja romaanin rakenne antavat lukijalle mahdollisuuden tulkita itse lähes kaikki tapahtumat tai ei-tapahtumat. Poikkeuksellinen kirja, jonka haluaa ehdottomasti lukea pian uudelleen.
Suosittelen niille, jotka eivät odota sisäsiistiä ja puhtoa juonta syineen ja seurauksineen. Lisäkiitokset kirjan ulkoasusta, joka on myös tavallisuudesta poikkeava. Syksyn ehkä mielenkiintoisin kotimainen romaani!