En ole aikaisemmin tutustunut Anne Leinosen teoksiin, joten en tiennyt, mihin tartuin, kun avasin Leinosen uusimman novellikokoelman Pienen rasian jumala. Heti ensimmäinen novelli, Pienen rasian jumala avautuu leenakrohnimaiseen maailmanlopun maisemaan, jossa jokainen käänne muuttaa tilannetta vielä kummallisemmaksi. Hämmennyin mutta tykästyin.
Kirjan novellit piirtyvät erilaisiin aikakausiin. Välillä ollaan tulevaisuuden keinoplaneetalla ja kohdataan maan ulkopuolista elämää, sitten taas jossain muinaismetsäläisyydessä. Samalla Leinosen aiheet on poimittu nykyajan kehityksestä. Tilastollisesti syyllisessä kaikki, kuten lasten tulevat taipumukset, sairaudet ja onnettomuusalttius, on mahdollista laskea tilastojen mukaan. Seulontojen avulla ihmiskunnasta poistetaan huono aines ja vain onnellisimmat jatkavat. Oliverin kirja taas pohtii tulevaisuutta, jossa kirja on harvinaisuus ja jopa turha, sillä kaikki tieto liikkuu läpysköillä tai häiveseinillä, ja jossa lapsia ei tehdä vaan teetetään.
Erilaisista tapahtumaympäristöistä huolimatta kaikkia teoksen novelleja hallitsee kuoleman läheisyys. Niissäkin tarinoissa, joissa kuolema-teemaa ei ole, on taustalla jotain hallitsematonta ja uhkaavaa. Maailma on yksilölle turvaton paikka ja jokainen kantaa itse vastuun teoistaan. Yhteiskunnan tai yhteisön tukeen ei kannata luottaa.
Lukiessa voi vain ihailla Leinosen ehtymätöntä mielikuvitusta. Maagiset voimat, ihmissudet ja tulevaisuuden tekniikka kohtaavat vanhat perinteet ja uskomukset. Aikakaudet vaihtuvat, mutta ihminen lyhyine onnenhetkineen ja ongelmineen on silti sama.
Internet kertoo, että muutama teoksen novelli on palkittu Atorox– ja Portti-palkinnoilla ja että Leinonen kutsuu itse tyyliään reaalifantasiaksi. Suosittelen.