Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Lukiessani Anssi Kullbergin toimittamaa Suomi, terrorismi, SUPO -tietokirjaa, törmäsin tähän Armas Gerdtin vuonna 2004 julkaistuun Petrin matka Myyrmanniin -kirjaan.
Asuin ulkomailla, kun Myyrmannin pommiturma tapahtui, joten tiesin hyvin vähän koko tapauksesta. Tapaus kosketti minua henkilökohtaisesti, koska se oli perheeni suosikkikauppakeskus 1990-lukulaisessa lapsuudessani. Kullbergin kirjassa Myyrmannin tapausta pidettiin terrorismina ja viitattiin poliisien mielipiteisiin, mutta jostain syystä sekoitin mielessäni asiat ja otin tämän Armas Gerndtin kirjan luettavaksi, luullen sen käsittelevän terroristinäkökulmaa.
Petrin matka Myyrmanniin on Myyrmannin pommi-iskun tekijän Petri Gerdtin elämästä kertova kirja, tämän oman isänsä kertomana. Vaikka pelkäsin teoksen olevan kyynistä rahastusta ja sosiaalipornoa, kuten Deborah Spungenin Nancy (1983), Petrin matka Myyrmanniin olikin hyvin asiallinen ja tunteikas kirja.
Kirjailija avaa hyvinkin yksityiskohtaisesti koko perheensä taustat ja personallisuudet, mutta myöskin lasten kasvatuksen. Petri kasvatettiin hyvin perinteisessä valkoisessa keskiluokkaisessa suomalaisessa perheessä. Mainittavin asia oli, että isä ja äiti matkustelivat paljon, eivätkä olleet kovin paljon läsnä lastensa elämässä. Mutta tällaisia perheitä on paljon, eikä esimerkiksi vaimonhakkaamista tai alkoholismin kaltaisia kansallisia perinteitä harrastettu Gerdtien perheessä.
On jotenkin surullista lukea isän tekstiä, joka uhkuu itsensä syyllistämistä siitä, miten olisi pitänyt tajuta aiemmin poikansa syrjäytyminen ja muuta tavallista tragedianjälkeistä pohdintaa.
Syytösten kärki kohdistuu kuitenkin kouluun, joka ei puuttunut kiusaamiseen, ja poikansa käyttämään netin pommifoorumiin. Kirjailijan mukaan foorumilla yllytettiin toinen toisiaan rakentamaan suurempia ja monimutkaisempia pommeja, jolloin ryhmän hyväksyntää janoava Petri meni pidemmälle kuin muut.
Isän mukaan hänen poikansa oli niin huomionkipeä, että päätti rakentaa suuren pommin, vaikka hänen taitonsa eivät selvästi riittäneet siihen. Michael Kimmellin kirjassa Angry White Men: American Masculinity at the End of an Era (2013) teoretisoidaankin, että netin jotkut foorumit radikalisoivat ihmisiä juuri tällä dynamiikalla.
Gerdt perusteleekin näillä syillä, että hänen poikansa ei tahallaan pyrkinyt räjäyttämään pommiaan Myyrmannissa tai muuallakaan, jossa olisi viattomia ihmisiä tai omaisuutta. Sen sijaan Armaksen mukaan Petri suunnitteli räjäyttävänsä pommin metsässä. Valitettavasti jokin meni vikaan ja pommi räjähti ennen aikojaan.
Kirjailija korostaa myöskin, ettei Petri voinut olla terroristi, koska hänen jäljiltään ei löydetty mitään poliittista manifestia tai mitään politiikkaan viittaavaa. Koulusurmaajilla ei kuitenkaan yleensä ole mitään poliittista ideologiaa, vaan halu tappaa ja kuolla. Onkin mielenkiintoista, että nykyään suurin osa koulusurmaajista ovat joko äärioikeistolaisia tai ideologisia naisvihaajia. Ehkä sosiaalinen media ja sen algoritmit ovat politisoimassa ahdistuneita nuoria tavalla, joka vielä 2000-luvun alussa oli melko harvinaista.
Armas Gerdt kertoo poikansa ankarasta syrjäytymisestä tavalla, joka oli todella koskettava. Tunsin myöskin myötätuntoa Petriä kohtaan, koska minäkin olin hiljainen ja koulukiusattu nuori. Petrin kiusaaminen ja yhteiskunnallinen eristys olivat äärimmäisen julmia.
Tiedän tasan tarkkaan miltä tuntuu olla kiusattu ja eristetty muista nuorista. Muistan, että olin niin masentunut kiusaamisesta, että pelkäsin tosissani menettäväni järkeni. Onneksi onnistuin vuodessa lopettamaan kiusaamiseni ja saamaan ystäviä, missä Petri ei koskaan onnistunut. Ehkä juuri kiinnostukseni terroristeja ja massamurhaajia kohtaan kumpuaa siitä, että olin itsekin kuilun partaalla ja haluan tietää minkälaista on syöksyä alas.
Tässä kirjassa kuvataan sellaista sosiaalista eristämistä, joka ei voi muuta kuin luoda häiriintyneen nuoren miehen. Jos minun vuoden mittainen koulukiusaamiseni tuntui ahdistavalta ja hirvittävältä, kuvitelkaa mitä se tekee ihmiselle, kun se on vakiotunne koko tämän elämän ajan. Kirjassa esitetyt faktat Petrin elämästä ovat kuin resepti koulusurmaajan luomiselle. Esimerkiksi norjalainen terroristi Anders Behring Breivik oli itsekin koulukiusattu ja eristetty totaalisesti kaikista yhteisöistä, joihin hän yritti päästä.
Vaikka Petri ei Armas Gerdtin mukaan tahallaan halunnut tappaa ketään, hän varoittaa tässä kirjassa, että jos koulukiusaamiseen ei puututa, tahallisia massamurhia tulee tapahtumaan. Jälkiviisaasti voimme todeta, että juuri niin tapahtui Jokelassa (2007) ja Kauhajoella (2008).
Suurin ongelma tässä kirjassa on se, että se perustuu suurimmaksi osaksi anekdootteihin, joten tätä on luettava isän versiona ja tulkintana tapahtumista. Tämä onkin jonkinlainen terapiakirja, jonka kautta isä käsittelee elämänsä suurinta epäonnistumista.
Vaikka isän teoria tahattomasta räjähdyksestä on hyvin uskottava, pommissa esiintyvät haulit ihmetyttävät. Kirjailijan mukaan pommissa olevat haulit oli suunniteltu tuhoamaan ympäröivät puut, jotta tuhon laajuus voitaisiin todeta ja näin saada pommifoorumin kunnioitus. Epäilen vähän tätä, koska haulit ovat juuri se elementti pommissa, joka on suunniteltu vahingoittamaan suuren määrän ihmisiä. Toki voi olla, että mainittu pommifoorumi oli täynnä mielenvikaista porukkaa, joka suunnitteli terroristien pommeja kohdellakseen lähimetsän puustoa kaltoin.
Armas Gerdtin Petrin matka Myyrmanniin on koskettava kirja nuoreta syrjäytyneestä miehestä, joka päättyi vaarantamaan henkensä saadakseen huomiota. Nykyään tätä kirjaa voitaisiin pitää aikalaiskuvauksena 2000-luvun alun Suomesta, jossa koulukiusaamiseen ei vielä kiinnitetty paljon huomiota. Tässä kirjassa esiintyykin paljon sellaisia ilmiöitä, joita nykyään ei enää törmää. Esimerkiksi keskiluokkainen perhe, jolla on vain yksi kotitietokone tai sosiaalisen median puutetta.