Litsid, tosiaankin tuolla Huorat- tai Nartut-nimellä tämä Mart Sanderin kirjasarja kulkee Virossa, Suomessa se on saanut säyseämmän nimen: Rouva Kukkin tytöt. Parempi näin, kuvaavampi, vähemmän räväkkä ja provosoiva, koska sisällöltään se on paljon antoisampi keskittyessään historialliseen Viron miehitykseen toisessa maailmansodassa. Suomi ja Suomen kohtalo on vahvasti mukana Sanderin kerronnassa. Eikä tyttöjen sänkyleikkejä herrojen kanssa juuri esille tuoda.
Sarjasta Virossa on tehty tv-sarja Huorat; siinä saattaa asioiden painosuhde olla toisinkin päin, mene ja tiedä, sillä sarjaa ei liene Suomen televisiossa näytetty.
Nyt luennassa oleva trilogian kolmas osa Petosten talo ilmestyi vuonna 2019, tv-sarja kuvattiin tätä ennen edellisten kirjojen, Ilolinnut ja Naisten sota, ilmestymisen jälkeen. Näin olen ymmärtänyt.
Petosten talo on luettava kirja, vaikka siihen alkaa työntyä dekkarin sivumaku: tapahtumia vyöryy päälle liian kanssa ja lukijana on pysyminen juonen käänteissä. Venäläiset on ajettu pois Viron isäntinä, uudet isännät tulevat nyt Saksasta, ne natsit. Ja tapahtumia piisaa. Tytöt onneksi personoituvat tutummiksi, paremmin kuin aikaisemmissa kirjoissa.
Rouva Kukkin herrainkubilla, siinä ylemmän tason bordellissa siis, karkeat venäläiset pomot ja upseeriasiakkaat vaihtuvat asteen herrasmiehisempiin saksalaisiin. Juonittelupyörre silti jatkuu, kahta kauheampana jopa.
Jossain yhteydessä kirjailija Sirpa Kähkönen kehui kirjojen kääntäjä Kaisu Lahikaisen tasokasta työnjälkeä ja tasoa, joka myös minusta on tyylikkään kirjallista, turhien karkeuksien välttämistä, silti aidon tuntuista, mukanaan kuljettavaa.
Mutta, mieli tekee sanoa: Sanderin trilogian loppuosasta alkuosien lento on himmentynyt: kävi kuin Väinö Linnan Pohjantähti-trilogian kolmannelle, joka on vähän eri paria, ristiriitainen edellisille.
Joka tapauksessa suosittelen tarttumaan Naisten sotaankin siinä missä upeisiin aikaisempiin, jo pelkän historiallisen pohjan takia. Niin fiktiota kuin kirja onkin.