Denise Mina: Petojen kaupunki

Petojen kaupunki

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Joulu on tulossa myös Glasgowiin, mutta ei hyvältä näytä. Eräs postitoimisto ryöstetään törkeästi ja samalla vanha mies ammutaan, teon todistajaksi joutuu tahtomattaan eräs hieman oudohko henkilö. Kun tämä pystyy kertomaan kaiken ryöstöstä sekä keskustelusta, alkaa poliisien tutkinta. Rikosylikonstaapeli Alex Morrow on vastuussa monesta asiasta, samalla kun hän yrittää hoitaa osuutensa kotona eli pieniä kaksosiaan mahdollisuuksien ja työaikojen mukaan.

Ammuttu mies pakotettiin avustamaan ryöstössä ja selkeästi miehet tunsivat toisensa. Mutta mistä ja miksi? Omaiset eivät joko tiedä asiasta tai eivät suostu vastaamaan. Ainoa asia, joka varmasti tiedetään, on se, että hän oli poliittisesti aktiivinen vasemmistolainen. Eikä tämä varmasti voi olla murhan syy edes tässä pirullisessa kaupungissa. Silminnäkijä Peter Pavel joutuu hetkeksi poliisien hampaisiin oudon käytöksensä sekä olemuksensa takia, kunnes hänenkin taustansa tulee selvitetyksi. Kun tähän vielä lisätään erään poliitikon lausunnot sekä pelehtiminen petissä lähes kaikkien kaksijalkaisten kanssa sekä oudot lausunnot, on merkillinen sotku kasassa. Selvitettävänä on vyyhti, jonka lonkerot ulottuvat kaikkialle.

Harmillisempaa on, että samaan aikaan etsitään todisteita suuren huumemyyntiketjun paljastamiseksi ja poliisit pysäyttävät auton, jossa tuntuu olevan aivan tavanomainen kaveri. Niin tavanomainen, että hänellä on takakontissa hyvässä kätkössä huomattava summa rahaa. Rahaa, joka jostain syystä houkuttaa nyt myös poliisit rikollisille teille eli jakamaan rahat keskenään.

Alex Morrow on jälleen tapahtumien keskipisteessä ja näkee ympärillään koko kaupungin mätänevän sisältäpäin. Hän näkee korruption, joka on tunkeutunut jo niin läpi toimintojen, että taksitolppien paikatkin ovat ostettavissa. Virkamiehistä ja etenkin politiikoista ei enää voi tietää, kuka on korruptoitunut ja kuka ei – ainakaan kukaan kaupungissa ei ole täysin turvassa.

Petojen kaupunki on Denise Minalta jälleen erinomainen trilleri Glasgowin alamaailmasta, jossa kaikki on ostettavissa ja myytävissä. Suosittelen sarjan edellisten kirjojen lukemista, jotta pysyisi kärryillä erinäisistä henkilösuhteista sekä poliisiasemalla että lehdistön ja muutenkin kaupungin ongelmien osalta. Denise Mina sai vuoden 2013 alussa Vuoden ulkomaisen jännityskirjallisuuden kunniakirjan Suomen dekkariseura ry:ltä.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...