”Minä olen nuoruus, minä olen ilo. – – Minä olen vastikään kuoriutunut linnunpoika.”
Varmasti miltei jokainen on kuullut puhuttavan Peter Panista, pojasta joka ei tahdo kasvaa aikuiseksi, vaan pysyä pikkupoikana ja pitää hauskaa. Ja Darlingin lapsista, Wendystä, Johnista ja Michaelista, ja kapteeni Koukusta ynnä krokotiilista, siitä tikittävästä. Ja Kaukamaasta ja reitistä sinne ”toisesta oikealle ja suoraan aamuun saakka”. Ja lentämisestä keijukaistomun avulla.
Peter Panin yli satavuotias tarina on pullollaan ihastuttavia asioita ja jännittäviä seikkailuja, sellaisia jotka jäävät elämään lapsen mieleen, ja aikuisen. Tottahan toki myös minä olen tuntenut Peterin lapsesta asti ja tästäpä syystä tartuin suurella mielenkiinnolla tähän ensi kertaa suomennettuun alkuperäiseen ja lyhentämättömään, vuonna 1904 näytelmänä ja 1911 kirjana julkaistuun tarinaan tuosta rohkeasta pikkupojasta.
Tällaisesta lumoavien ja onnellisten Disney-elokuvien keskellä kasvaneesta tuntui hassulta lukea, kuinka vastustajia piestään ja tapetaan, kuinka keijukaiset palaavat ryyppyjuhlistaan ja kuinka isä Darling miettii taloudellisesta näkökulmasta lasten pitämisen mahdollisuutta. Vaikka eihän se sinänsä yllätyksenä tullut, sellaisia olivat lastensadut aiemmin, siloittelemattomia.
Ehkä kaikista suurimpana yllätyksenä koin Peterin luonteenlaadun hänen esiintyessä ajoittain erittäinkin ilkeänä keppostelijana. Mutta on hänellä kuitenkin sydän paikallaan, ei hän lopulta julma ole, vain äidinkaipuinen. Siis siltä osin ihan tavallinen poika, joka vain on elämässään saanut kokea muita enemmän seikkailuja. Vastapainona sille häneltä kuitenkin puuttuu se kaikista tärkein, vanhempien rakkaus.
Teosta lukiessa tuleekin usein miettineeksi sen vahvaa roolittamista juuri perhesuhteiden osalta. Ehkäpä nämä ovat myös niitä asioita, joissa kirjailijan omakohtaiset kokemukset tulevat eniten esille. Kirjailijan oma avioliitto jäi lapsettomaksi ja päättyi eroon, mutta hän otti huollettavakseen viisi orpopoikaa. Wendy taas toimi Kaukamaassa äitinä kuudelle kadonneelle pojalle ja kertoili heille iltasatuja. Aivan kuten J. M. Barrie kertoi omille orvoilleen synnyttäen näin tarinan Peter Panista.
Tämä on ihastuttava, rohkea ja haikea satu, suuren suosituksen arvoinen.
Pienenä vaikeutena koin tämän suomennoksen myötä opetella tuntemaan valtaosa henkilöistä ja joitakin paikkoja uusin nimin. No, Leena, Jukka ja Mikko nyt voivat hyvin esiintyä alkuperäisillään, mutta että Raikuli! Kyllä se minun mielestäni on Helinä-keiju, joka elelee pienenä ja pippurisena Peterin rinnalla Mikä-Mikä-Maassa…