Suklaapuodin ja Karamellikenkien tarina jatkuu. Vianne Rocher on asunut kasvottomassa Pariisissa kahdeksan vuotta mutta nyt haudantakainen kutsu ja vallattomat tuulet vievät Viannen takaisin Lansquenetiin.
Lansquenet näyttää samanlaiselta mutta ei ole entisensä, ei edes vastarannanpappi Francis Reynaud. Lansquenetin on puoliksi vallannut maghrebilaisiksi kutsuttu joukko, joista suurin osa on islaminuskoisia. Kaupungin ongelmat eivät kuitenkaan johdu uskonnosta tai kirkkoherran suvaitsemattomuudesta. Syntipukiksi joutunut kirkkoherra Reynaud peittää todelliset ja vaaralliset ongelmat. Uskontoa vailla oleva Vianne on yksi harvoista, joka pääsee sisälle molempiin maailmoihin. Kirjassa käsitellään myös musliminaisten oikeuksia ja kohtuuttomuuksia, tiedänkin nyt kulttuurista ja uskonnosta paljon enemmän.
Olisin toivonut hieman kevyempää ja maagisempaa kirjaa, vaikka Vianne onkin saanut suklaapuodin hehkun taas takaisin. Välillä kirjaa oli jopa raskasta lukea. Persikoiden aikaan yllätti niin julmuudella kuin lempeällä huumorillakin.
Joanne Harrisin kirjat ovat aina nautinto, joista voi tuntea tuoksuvat tuulet ja melkein maistaa tryffelit.