On noita nuolijoita näissä kirjan porukoissa linjalla ministeriö-voimayhtiö-maakuntavirasto monikkoon asti.
Farssiksihan se menee, kun itsekunkin kieli ruskistuu tai kun videokamerat sattuvat kuvaamaan kiellettyjä touhuja, kuten salaisia kaatoja ja alastonta kaatokännäilyä naisten pelissä Saariselällä. On siinä poliisilla sitten tutkittavaa ja hutkittavaa!
Railakas ote ja nopea tempo on kirjailijalla lukijaa mukana kuljettaessaan ellei peräti retuuttaessaan.
Pikkujoulu on tavanomainen porsastelu, se tiedetään ja on nähty, mutta isojen johtajien sikailu ja häikäilemätön toiminta kulissien takana on monelle lukijalle ennennäkemätön, muttei ennenkuulumaton juttu. Nytpähän sekin nähdään, miten luontoarvoilla saati ihmisarvolla ei ole mitään merkitystä, kun hyvä veli -verkosto pistää parastaan.
Harmittaa vallan, kun kirjan ainoa pulmunen, paneteltu, soimattu ja väheksytty Kaskimaakin – viherpiiperöiden esi-isä, oikea kukkahattujen ylipäällikkö! kuten syrjäytetty Suutarila, nyt alainen, häntä jurrissa nimittelee – tärvelee itsensä poispotkitun Happosen rouvan hameenhelmoissa viraston pöydällä. Putin mies muuten ja oikeudenmukainen, ylennyksiensä arvoinen.
Eli kyllä tässä romaanissa tavaraa on ja asiaa, vaikka farssiksi meneekin.
Semmoinen seisaaltaan nopeasti nieltävä sujuvakielinen romaani Jarmo Huhtalan Perseennuolijan hirviseura on – joutessaan vaivatta luettava. Jos nyt johonkin vertaisi kirjaa, jonka henkilöt sairastavat vilpittömyyden puutostautia, niin mites olisi vaikka Ilkka Kylävaaran jokunen kirja?