Hanna kasvaa työläisperheessä Pernossa, Turun lähiössä. Perno Mega City kuvaa tytön kasvukertomusta varhaislapsuudesta teini-ikään köyhyyden ja huono-osaisuuden keskellä. Elämään kasautuu kaikenlaista vastoinkäymistä, joista vähäisimpiä eivät ole äidin mielenterveysongelmat ja myöhemmin isän vakava sairastuminen.
Hanna on saman ikäinen kuin minä – tunnistan ympäriltä 1980- ja 1990-luvun puitteet. Muuten tämä ei ole minun tarinani ja hyvä niin – kyllähän jonkun aivan toisenlaisen ihmisen tarinasta saa paljon enemmän irti. Keskiluokkaiset miehet ovat muutenkin olleet ihan riittävästi äänessä: on virkistävää kuulla muitakin ääniä ja lukea tyttöjen kasvukertomuksia.
Kirja valottaa yhteiskuntaluokan merkitystä monelta kantilta. Äiti lannistaa tytärtään jatkuvasti: koko ajan pitää muistaa, että ei ole missään tapauksessa parempi kuin kukaan muu. Tämä ”sinä et ole mitään”-ajattelu periytyy äidin lapsuudenperheestä, jossa vallitsi sama ajattelutapa. Siinä missä keskiluokkaiselle ihmiselle elämä on projekteja, etenemistä ja asioihin vaikuttamista, Hannan perheessä asiat junnaavat paikoillaan, omia etuja ei puolusteta, vältellään. Kun naapuri yrittää tulla kirveellä ovesta läpi, rangaistusta ei vaadita, koska mitä se nyt hyödyttää, voi tulla kalliiksi, ei kannata haastaa riitaa.
Perno Mega City on tragikoominen tarina. Siinä on niin hulluja juttuja, ettei niille oikein voi kuin nauraa, mutta samalla tarinan pohjavire on kovin surullinen, kaikessa siinä toivottomuudessa ja näköalattomuudessa, joka Hannan perheen elämään liittyy.