Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Venäläinen Daniil Ivanovitš Juvatšov (1906-42) käytti kymmeniä peitenimiä, ahkerimmin tuota englannilta kalskahtavaa Daniil Harmsia. Hän kuului pietarilaisiin avantgardisteihin, jotka 1920-luvulla perustivat Todellisen taiteen yhdistyksen (OBERIU). Sen ohjelmana oli kanonisoitujen taiteen tekemisen tapojen hylkääminen ja vallitsevan maailman todellisuuden paljastaminen epäloogisuuden avulla. Taide osoittautui niin vaaralliseksi, että ryhmä ja moni sen taiteilijakin tuhoutui Stalinin repressioissa.
Daniil Harms kirjoitti kertomuksia, runoja, näytelmiä ja satuja. Yhteistä teksteille on tinkimätön mielettömyys. Harmsia on sanottu aloogisuuden mestariksi. Perinpohjainen tutkimus sisältää absurdeja tarinoita ja näytelmätekstejä sekä Harmsin ystävilleen kirjoittamia kirjeitä (jotka ollen oikeasti ihmisille kirjoitettuja ovat nekin aika absurdeja). Yksittäisiä tarinoita on mahdotonta ja tarpeetontakin selittää. Sijoitettuina niihin yhteyksiin, joissa ne syntyivät, niissä voi nähdä yleisyyksiä ja yhtäläisyyksiä. Jukka Mallisen jälkipuhe on tässä välttämätön ja riittävä opastus lukijalle.
Koska mielettömyyden määritteleminen olisi paradoksi, lainaan tähän vain esimerkin, kirjan lyhyimmän tarinan.
Eräs henkilö ajoi toista takaa, kun tämä, jota jahdattiin, jahtasi vuorostaan kolmatta, joka takaa-ajosta tietämättä vain kulki ripein askelin sillalla.
Daniil Harmsin tuotanto kuuluu maailmankirjallisuuden kultajyviin ja ehdottomasti omiin suosikkeihini. Aiemmin on Katja Losowitchin suomentamina julkaistu Sattumia, jonka alkusanoissa Pekka Pesonen esittelee kirjailijan henkilöä ja tuotantoa, sekä Ensiksikin ja toiseksi, jonka nasevat alkusanat ovat Jyrki Siukosen. Mika Rassin suomentamassa Perinpohjaisessa tutkimuksessa Jukka Mallisen perinpohjaiset jälkisanat taas liittävät Harmsin yhteiskunnalliseen olemiseensa, ja kirjassa on myös oberiuttien manifesti.
Harmsin nyrjähtäneet ja groteskit tarinat riemastuttavat joka tapauksessa, mutta hyvässä porukassa ääneen luettuina erityisesti. Huumorintajua ei tarvita, koska jutut eivät ole vitsejä. Näytelmiä, proosapätkiksen dramatisointeja ja tekstien laulusovituksia näkee ja kuulee tuon tuosta julkisuudessakin – pitäkää nenä korvassa.