Mies on jo toteuttamassa itsemurhaa ja pyörittelee kämmenellään pillereitä. Hän istuksii puiston penkillä, kun ohi jolkottelee surusilmäinen koira. Mies katselee koiraa ja sanookin jo, että Saarikoskiko se siinä: samanlainen katse ja suruisat silmät. Itsemurha jää tekemättä ja mies palaa alivuokralaisasuntoonsa. Arkeologia on elämä kohdellut kaltoin hänen tehtyään pienen virheliikkeen tutkimuksissaan. Avioliitto, asunto ja poikakin ovat mennyttä, ei ihme, jos miestä vistottaa.
Hän ei ole ollut erityisemmin kiinnostunut Pentti Saarikoskesta, mutta on sattumalta joutunut asumaan tämän entiseen huoneeseen. Huoneeseen, jossa Pentti ja isoveli Ismo asuivat aikanaan, jossa Pentti kirjoitti päiväkirjaansa sekä ensimmäiset runonsa. Vuokraisäntä suunnittelikin jo kotimuseota ja huoneessa on runsaasti Saarikosken teoksia, tämän suomennoksia sekä kirjailijasta kirjoitettuja elämäkertoja ja muistelmia. Niitä mies ei lukisi muuten, mutta kun muutakaan luettavaa ei ole.
Elämä on siis koetellut kaltoin, mutta ei ole ensimmäinen kerta kun hän näkee kummituksia. On hän nähnyt isänsä ja veljensäkin, mutta nyt tulee Pentti Saarikosken haamu tilittämään hänelle, mitä tapahtui todella, missä tuli kuljailtua, mitä kaikkea ikuisuus on opettanut ihmisistä, jumalista sekä elämän tarkoituksesta… Pentti haluaa nähdä Helsinkiä sekä tavata muutaman ihmisen.
Pentti Saarikosken toinen tuleminen on hieno yhteenveto sekä Pentti Saarikosken elämästä että tämän teoksista kurjissa olosuhteissa elävän arkelogin silmin. Kirjaa voi lukea toki tavallisena veijariromaanina, mutta kyllä minä ainakin näen tässä myös selkeitä kirjallisuustieteellisiä arvoja – kaikesta huolimatta. Tämän voi lukea myös katsauksena Saarikosken elämään ja elämäntyöhön, niin paljon faktatietoa ja viittauksia tekstiin sisältyy. Voisin myös kuvitella, että Pentti itse nyökyttelisi hyväksyvästi päätään, nojaisi taaksepäin, kaataisi lasin puolilleen viiniä ja sytyttäisi toisenkin savukkeen. Suosittelen, itse pidin tästä melkoisesti kaikkine merkillisine sivujuonteineenkin.