Riina Katajavuori ja Salla Savolainen: Pentti ja kitara

Pentti ja kitara

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Pentti ja kitara on neljäs Riina Katajavuoren ja Salla Savolaisen yhteistyönä syntynyt Pentti-pojasta kertova kuvakirja. Vaikka kaikki sarjan kirjat kertovatkin perheen arjesta, niillä on kuitenkin jokaisella oma selkeä teemansa. Tässä osassa on perehdytty musiikkiharrastukseen.

Pentin setä ja serkku soittavat kitaraa, niinpä hänkin haluaa aloittaa soittamisen. Pojalle ostetaan oma kitara, jonka jälkeen hän aloittaa soittotunnit yksityisen opettajan johdolla ja käy myös pyrkimässä musiikkiopistoon. Kirjasta saa realistisen käsityksen musiikkiharrastuksen alkutaipaleesta.

Kirja sopii luettavaksi perheisiin, joissa lasten musiikkiharrastus on tavalla tai toisella ajankohtainen asia.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...