Peltirumpu on häkellyttävä ja mielenkiintoinen. On vaikeaa päätellä, onko minä-kertoja oikeasti järjiltään vai aivan tavallinen tyyppi, jota vain pääsee katsomaan liian läheltä. Tapahtumat ovat välillä inhottavia tai käsittämättömiä, täynnä lihallisuutta tai sanoiksi puettuna tunteita, joita ei voi sanoiksi pukea, mutta väistämättä vangitsevia.
Oscar jää lyhytkasvuiseksi, hänen ulkoinen kehityksensä pysähtyy lapsuuteen. Sisäisesti hän kuitenkin jatkaa kasvuaan. Lapsenmuotoisena hän kokee toisen maailmansodan, hermoheikon äidin, yrittää rakastaa…
Suosittelisin kirjaa erityisesti erikoisemmasta kirjoitustyylistä pitäville. Myös tapahtumat ovat outoja, tai saavat sellaisen auran ympärilleen kertojaminän kautta. Kirjassa eräs hahmo tekee nimittäin itsemurhan erikoisimmalla tavalla ikinä. Välillä tyyli vaihtelee suorastaan näytelmäkäsikirjoituksesta tajunnanvirtaan. Yksikään sana ei ole merkityksetön.