Pelitoimittaja Aleksandr Manzos debytoi viime vuonna Kaikkien aikojen pelit -kirjallaan. Kirja esitteli 30 klassikkovideopeliä 1970-luvulta nykypäivään, tuloksenaan mielenkiintoinen, pelialan yleissivistystä edistävä, mutta lopulta aika pinnallinen kirja.
Pelit elämän peilinä on sitten hyppy selvästi syvemmälle. Kirjan ydinkysymys on: mitä väliä peleillä on? Vastaus on luonnollisesti ”paljonkin”. Manzos lähtee purkamaan asiaa eri näkökulmista, aloittaen haasteesta. Pelithän ovat vaikeita: ne edellyttävät kokijaltaan aktiivista osallistumista tavalla, jota ei juuri muissa taiteen tai viihteen muodoissa näe.
Haasteiden lisäksi käsitellään etiikkaa, murhia, tarinoita, simulaatiota, pakoa ja ihmeen tuntua. Mitä pelien tarjoamat valinnat voivat meille opettaa? Miten peliväkivaltaan pitäisi suhtautua? Millaisia tarinoita pelit kertovat? Onko peleissä olennaista simulaatio vai sittenkin simulaatioiden äärelle kokoontuva yhteisö? Millaisia turvaluolia pelit pelaajille tarjoavat?
Käsittely on monipuolista. Peleihin mennään melko syvälle, Dark Soulsista, Kentucky Route Zerosta ja The Witnessistä puhutaan sivukaupalla. Sävy on omiaan herättämään innostusta ja kiinnostusta, mikä on hyvä, koska jos innostus ei tartu, teksti voi tuntua hieman puisevalta ja turhankin perinpohjaiselta.
Kaikinpuolin siis mainio kirja. Vähän on vaatimattoman näköinen, vastikään Kuorikosken Pelitaiteen manifestin lukeneena toivoisi toki yhtä hienoa toteutusta runsaalla värikuvituksella kuin siinä, mutta toisaalta itsekin Avaimen julkaisemana kirjailijana ymmärrän kustantajan näkökulmaa myös. Kirja on joka tapauksessa taitoltaan selkeä ja helppolukuinen.
Pelit elämän peilinä -kirjan soisin kuluvan kaikissa peleistä kiinnostuneissa käsissä ja se avannee myös pelaamisen maailmaa ihmisille, jotka eivät ole pelien maailmassa itse sisällä.