Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Syksyn aikana on ilmestynyt läjä urheilijoista kertovia kirjoja ja jokaisesta lehtimiehet ovat uutisnokallaan kaivaneet esiin muutaman sensaation, tiedonmurusen, joka kiireen vilkkaa pitää levitettämän suurelle yleisölle. Atik Ismailin itsensä kirjoittama omaelämäkerta ei sensaatioita sisällä, jos ei sellaiseksi voi lukea koko miestä ja hänen taituruuttaan, hänen alkoholismiaan ja mattinykäsmäistä rillumarei-raikulielämää, johon ei huolehtiminen omista lapsista kuulunut.
Atik käy vuosi vuodelta läpi tapahtumia; musiikki on lähes yhtä vahvoilla kuin jalis. Peli kulkee kuin Albert Järvisen soitto. Elämä on rock’n’roll. Iso ego edellä mennään, kunnes törmätään päivään jolloin on muutettava jonnekin vitun landelle. Kuopioon pelaamaan, koska HJK ei enää huoli. Kamat putkikassiin ja Kopareihin. Lopulta Harjamäelle, KYSin Psykiatrinen klinikka os. 2017.
”Osastolla minut pistettiin komeroon. – – Neljän kuukauden intensiivisen hoitojakson jälkeen kuvittelin (jälleen kerran) hallitsevani alkoholinkäyttöä.”
EI, ei. Mutta siitä pari kuukautta:
9.4.1990 klo 9.45 alkoi (lopullinen – ainakin yhä kestävä) raittius Hatsalankadun vertaisryhmässä.
Kaikki muu alkoi kulkea ihmismäisempään suuntaan koulutuksineen, työpaikkoineen, ihmissuhteineen (vaimo-Elina), mutta yksi asia on yhä ja ikuisesti rempallaan: ”Minä vain en perkele osaa käyttää rahaa. Omistin euron tai satasen, seuraavana päivänä niitä ei ole. On jokseenkin älytöntä, että olen tähän päivään asti käsitellyt ja toipunut lähes kaikista riippuvuuksistani. Mutta en kahdesta haitallisimmasta: nikotiinista ja rahan tuhlaamisesta.”
Voi syyllä sanoa: Atikin veikkaama hevonen hylätään aina ensimmäisenä – jo ennen etukaarretta. Mies toimii tätä nykyä, Lieksan jälkeen, Joensuun kyljessä Lehmossa seurakoordinaattorina pienellä palkalla, silti intoa puhkuen.
Jos eivät rahanumerot ole Atikilla hallinnassa, niin kyllä uran aikaiset ottelutulokset ja maalimäärät ovat, jopa turhan pilkuntarkasti.
Nopeasti luettava, sujuvasti sipaistu, mutta sydänverellä kirjoitettu kirja, jossa sankaruutta on tavallista elämäkertaa vähemmän – rehellisyyttä senkin edestä.