Jukka Behmin teos Pehmolelutyttö on melkoisen ravisteleva kuvaus nuoren tytön maailmasta, jossa herääminen seksuaalisuuteen tapahtuu tavalla, joka ei olisi se paras ja suotavin. Kirja voitti WSOY:n nuortenromaanikirjoituskilpailun nimimerkillä Jenny-96 ja nyt se on lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia-ehdokas, enkä ihmettele yhtään.
Emilia elää perheessä, jota voisi kutsua niin sanotusti hyväksi perheeksi. Isä ja äiti käyvät töissä ja Emilia on hyvä oppilas koulussa. Pinnan alla ei kuitenkaan toimi. Perheen keskinäiset välit ovat järkyttävän välinpitämättömät. Äidille tuntuu kaikista tärkeintä olevan tietokone ja isälle lukeminen. Ovat paikalla, mutta eivät läsnä. Joona-veli vaikuttaa olevan se, jonka kanssa on edes jotain.
Emilian ystävä Lila on tyyppi, joka sietäisi ripityksen. Emilia on peruskiltti, kaikesta huolimatta järkevä, mutta ajautuu deittipalvelujen kautta tapailemaan vanhempia miehiä. Hän tuntuu pitelevän lankoja käsissään, vaikka lukija pelkää kaiken aikaa, että kohta tapahtuu jotain kamalaa.
Kukaan ei tiedä Emilian salaisesta elämästä mitään. Hän ei ole tekemisistään millään lailla ylpeä ja siksi kertookin kaiken vain pehmoleluilleen. Näin lukijakin saa tietää, mitä nuoren tytön maailmassa tapahtuu.
En lukenut kirjaa aikuisen tavoin, käsi suun edessä kauhistellen, vaan muistaen, että olen itsekin ollut joskus nuori tyttö. Ymmärtäen, että yleensä asioilla on jokin syy ja se mitä tapahtuu, on seurausta jostakin. On tapauksia, jotka sattuvat, kun siihen on tilaisuus ja aina ei ehdi miettiä loppuun asti.
Pehmolelutytön teksti on äärimmäisen kiehtovaa ja kirjaa ei tohdi laskea käsistään ennen kuin se on loppu. Siinä vaiheessa miettii, että miten se loppui? Jukka Behm jättää lukijalle ajattelemisen aihetta. Lisäksi kirjan tarina ravistelee ja ikään kuin antaa hienovaraisen kehotuksen meitä aikuisia katsomaan peiliin, kukin omalla tavallaan.
Tämä kirja uppoutuu mieleen ja vaikka se onkin nuorten romaani, niin se tarjoaa kaikille aikuisillekin lukukokemuksen, joka olisi hyvä kokea.