Janne Flinkkilä: Pedro

Pedro

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Olihan mukava tutustua tähän kirjaan ja nimenomaan Pedro Hietaseen, joka on vähän kuin oman kylän poikia. Vaikka hän olikin hieman vanhempi, niin ei silti monikaan häntä kylillä nähnyt, koska Pedro aloitti keikkailemisen jo lapsena.

Janne Flinkkilä on Pedron itsensä pyynnöstä tämän kirjan tehnyt ja se onkin erityisen hyvin hoidettu. Kirjassa ”kuuluu” Pedron ääni ja se nimenomaan on mahtavaa elämäkerturin taitoa. Koko kirjan matkan ajan on sellainen lämmin fiilis ja voi melkein kuulla Pedron hihittelyn.

Lapsuudestahan kaikki alkaa ja Heikki Hietasen lapsuus sijoittui Jaalan Verlaan. Sitten perhe muutti Kouvolaan, mutta Hessu se otti kodikseen hieman laajemman alueen, koska keikkaa pukkasi taitavalle muusikolle. Dave Lindholm oli kutsunut Hessua Pedroksi ja niin siitä nimestä tuli sitten vakio ja Hessusta virallisestikin Pedro Heikki Kalevi Hietanen.

Kukapa ei Pedroa tietäisi tai muistaisi, mutta kyllä – ainakin minä opin monta uuttakin asiaa, joita hän oli tehnyt. Siis aivan uskomaton ura muusikkona, koomikkona, tuottajana! Kuinka paljon erilaisia tapahtumia ja miten järisyttävä määrä niitä, joiden kanssa hän teki töitä. Sekin sitten vielä, että kaikki pitivät hänestä: kenelläkään ei ollut mitään huonoa sanottavaa. Pedro tuli kaikkien kanssa toimeen ja oli erittäin tilannetajuinen.

Pedro on paksu kirja, lähes 600 sivua, mutta joka sivu ja rivi täyttä tavaraa. Jos ura kesti kuusi vuosikymmentä, niin eihän siinä ole kuin 100 sivua vuosikymmentä kohti. Uskon vakaasti, että varmasti jäi paljon sanomatta, niin monessa Pedro oli mukana. Kirjassa on runsaasti kuvia, mustavalkoisia siellä sun täällä ja sitten on kuvaliite vielä erikseen, joten kuvat tukevat tarinaa kivasti. On vielä erikseen mainittava pitkä lähdeluettolo ja se henkilömäärä, joita on haastateltu, että tämä kirja syntyi.

Kun kirja alkaa sillä, että Pedro soittaa Flinkkilälle ja pyytää tätä kirjoittamaan kirjan, niin epilogissa Janne hyvästelee Pedron. Se vaan on niin kauniisti kirjoitettu, kuin varmasti koettukin, että väkisinkin nostaa vedet silmiin.

Kiitos tästä kirjasta! Sen tuoma fiilis ei hevillä hälvene!

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...