Joona Koiranen: Pedagogiset pakopelit : opas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Viimeisen kymmenen vuoden mittaan pakopelit ovat levinneet ympäri maailmaa; Suomeen ensimmäiset tuotiin vuonna 2014. Pelejä, joiden tavoitteena on ryhmätyön tuloksena ratkoa tehtäviä ja niiden avulla vaikkapa päästä pakenemaan lukitusta huoneesta tai vihjeiden perusteella löytää aarre tai auttaa jotakuta, on sovellettu melko nopeasti sen jälkeen myös pedagogisiin tarkoituksiin.

Pedagogisten pakopelien suomalaispioneeri Joona Koiranen on kirjoittanut oppaan Pedagogiset pakopelit, joka on suunnattu erityisesti kaikille, joita pakopelien käyttäminen esimerkiksi opetuksen, viestinnän tai vaikuttamisen välineenä kiinnostaa. Opas on jaettu kolmeen osaan, joista ensimmäisessä esitellään pakopelit yleisesti ja miten niitä voi hyödyntää innostavana pedagogisena välineenä. Toisessa osassa esitellään erilaisia näkökulmia pedagogisiin pakopeleihin sekä käydään lyhyesti läpi niitä tukevia caseja oman pelin ideoinnin pohjaksi. Kolmannesta osasta saa suoraan vinkkejä oman pelin luomiseen ja toteuttamiseen.

Oppaan pohjalta pakopelin pohja-ajatuksesta on tosiaan moneksi. Erilaisia pedagogisia pelejä on toteutettu muiden muassa museoihin, vaikuttamisen välineeksi esimerkiksi ilmastonmuutoksen ratkaisemiseksi tai turvapaikanhakijan kokemusten esittelemiseksi, opiskelijoiden tai henkilökunnan koulutuksessa. Kaiken ei tarvitse redusoitua numero- ja kirjainsarjojen ratkomiseksi, vaan myös esimerkiksi pohdinta- ja arviointitehtävät ovat mahdollisia, kun pelin ohjaaja on vahvemmin mukana.

Keskeistä ovat paitsi oivallukset ja/tai aiemmin opitun tiedon soveltaminen, myös ryhmässä toimiminen ja mukaansa imaisevan flow-tilan tavoittelu. Intensiiviset kokemukset pelissä voivat olla hyödyksi asioiden oppimisessa – ja ainakin ne tekevät siitä monille paljon mielekkäämpää kuin vaikkapa tavallisesta laskutehtävien ratkomisesta – mutta pedagogisten sisältöjen myötä myös pelin purku ryhmässä keskustellen korostuu, jolloin opittu tulee samalla kerrattua.

Perusajatukseltaan pedagogiset pakopelit pohjaavat samaan kuin kaupallisetkin pakohuoneet, mutta oppaassa kehotetaan keskittymään enemmän sisältöön kuin hienoon esillepanoon ja ympäristöön. Kevyesti toteutettaviin, nopeasti pystytettäviin ja helposti siirrettäviin pop-up-peleihin kannustetaan. Pakopelit ovat viime vuosien kuuma aihe ympäri maailmaa, joten Koiranen muistuttaa, että internet on pullollaan ideoita ja valmiita materiaaleja, myös avoimilla lisensseillä. Pyörää ei siis tarvitse keksiä alusta lähtien.

Ei kun suunnittelemaan!

Suomeksi on ilmestynyt myös yleisemmin pakohuoneita käsittelevä Katleena Kortesuon Pakohuone : Suunnittele, toteuta ja pakene.

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...