Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Iijoki-sarjan 24. osa. 685 s. Vuodet 1952-1955, kevät. Kalle 32-35 vuotta.
- Kalle rikkoo taas kuudetta käskyä, syntyy au-poikalapsi – avioero.
Voi ihme tämän Päätalon Kallen kanssa! Mikä sitä oikein riivaa – millään ei sijojaan saa, vaikka kaikki ulkonaiset edellytykset olisivat vallan mainiolla tolalla? Ei kun tohelehtii sen ’tolohonsa’ kanssa!
Tässäpä on opusta nokko kaikelle kansalle katsella ja kuunnella Kallen kääntäessä nuttunsa ja itsensä taas nurinniskoin lukijoiden töllisteltäväksi – ja rehelliseltä pohjalta, vaikka epärehellisesti menetteleekin Laina-vaimoansa kohtaan. Tammettu virta ei pidä vaan Pato murtuu rytisten, Huonemiehen pojasta tulee taas huonemies, kun lupaa lähteä rakentamastaan talosta, kodista ja jättää sen kärsimyskorvauksena vaimolleen. Muuttaa kuin muuttaakin, kuten kansikuvasta näkyy, hyyriläiseksi Petsamon kaupunginosaan yläkerran huoneeseen ’Elsan pojaksi’.
Kunnes pääsiäisenä, pitkäperjantaina, linja-autosta laskeutuu Sonni-Moilanen! Käsilinkkuun tarttuu Laina ja askel vie kohti Kirvestietä – ja Kalle perään!
”Eihän, isi, erota?” ”Joko taas! Kuka tässä on aikonu erota ja kenestä?” ”Musta vaan tuntusi taas. Mää mukellan viekkoosi.”
Tuotako se Lainan usein toistama läyry olikin? Tuon pohjustusta!
Ennen tätä pääsiäiskulkuetta on tapahtunut paljon hyvää jos huonoakin: Kalle rakentaa Vesilahden kansakoulun kaikkine syrjähyppyineen ja lapslykkyineen sekä suuren Attilan-kenkätehtaanlaajennuksen. Työt sujuvat, vaikka avioliitto on yhtä nakertelua.
Yhteinen auto vielä hankitaan, Fordin-rämä, ja tehdään tuskallinen matka Taivalkoskelle. Käytetään Riitua Tampereella, jonne Aune-sisko tulee ja asettuu asumaan riitaiseen velimiehen taloon. Tessu luovutetaan alta pois ennen kuin kymmenvuotinen liitto on ohi.
Nyt jää aikaa pohjimmaiselle intohimolle: kirjoituskone pöydälle ja juttua alkaa tulla; mikä ettei kustannettu kirjakin syntyisi, koska kouluja käymätön tehdastyöläinen, saman kaupungin mies, vuotta nuorempi Väinö Linnakin on saanut vasta joulun alla menestyskirjansa julki.
Ei usko elämään lopu, vaikka pohjalla taas ollaan, lyötynä, mutta toimeentulo turvattuna. Nyt on kirjoituksen aika ja kenkätehtaan tytön neiti Janakan! On vain kuunneltava ja noudatettava Aune-siskon neuvoa:
”Mutta kuuntele nyt järkeäsi! Elä tolohota yksin tunteihesi varassa.
Pato murtuu on Se Päätalon kirja, joka kaikkien on ehdottomasti luettava. Siinä on Kallen koko kuva, ’miehen kuva’. Se on sympaattinen, rehellinen, sydämeen käyvä. Totuudellinen, koskettava, toivoa antava kaikessa murskaavuudessaan. Minä nielaisin sen nyt kolmannen kerran – eikä tehnyt heikkoakaan!
(Taikka liekö sittenkään niin rehellinen, kun lukee Raimo Jokisalmen Ihmisiä Iijoki-sarjassa, Kirjakenno 2015, haastattelun, jossa Kaarina Helin, se kirjan nuori Raija, kertoo Kallen ja hänen seurustelustaan sekä syntyneestä Seppo-pojasta.)
- ehollepano
- käveessä
- hörpötti
- toppakahvit
- pelukoppa
- tiitterä