Pariisinvihreä työhuone on tuotteliaan kirjailijan novellikokoelma, johon tartuin varovasti. Uusi tuttavuus vaatii aina hieman varovaista tutustumista. Hiukan hapuillen, sivu kerrallaan menin eteenpäin ja huomasin melkeinpä heti, että meistä tuli kavereita. Luin takakannen tekstin vasta viimeiseksi ja siellä se oli: Novelleja yhdistää hiukan vinksahtanut huumori. Juuri näin!
Tämä kirja oli hyvä matkakirja, koska novelleja on helppo lukea lähes missä vaan. Koskisen novellit ovat ihania, täynnä kaikkea, satua ja kuitenkin totta. Pieniä tarinoita, jotka jäävät jatkamaan elämää lukijan päässä. Ihan arkielämää ja jokunen novelli niin tätä päivää, että melkein meni hermot… Novellit ovat koskettavia, kerrotaan tapauksista, tunnelmista ja fiiliksistä, mahtavia kiellellisiä kuvakulmia ja aina lopussa jokin loppuhuipentuma.
Olin erityisen ilahtunut kielestä, jota Koskinen käyttää, se on suorastaan runollista. Herkuttelin sillä välillä niin, että meinasi tarina jäädä. Hän kuvaa kaikkea niin, että tuntuu kuin lukija olisikin kirjoittaja. Mietin esimerkkiä siitä, mutta en voi laittaa tänne mitään. Suosittelen tarttumaan kirjaan ja valitsemaan itse.