Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olen pitänyt kovasti Kristina Ohlssonin aiemmista dekkareista; viime vuonna ilmestynyt Varjelijat oli mielestäni oikein mainio lajinsa edustaja. Hänen uusimpaan suomennettuun teokseensa Paratiisiuhrit tartuin sen sijaan vähän epäillen. Kansainvälinen rikollisuus ja terrorismi eivät ole koskaan olleet rikoskirjallisuuden mieliaiheideni joukossa; ylipäänsä kaikki kirjat, joissa puolen maailman turvallisuus on uhattuna ovat tuntuneet minusta luotaantyöntäviltä. Lähdin kuitenkin rohkeasti Paratiisiuhrien kimppuun, ja kokemus olikin oikein positiivinen – kirja vei mukanaan tavalla, jota en olisi ollenkaan osannut odottaa.
Ohlssonin vakiohahmot Fredrika Bergman ja Alex Recht joutuvat mukaan selvittämään hurjaa tapausta: Arlandasta lentää New Yorkiin kone, jonka tiloista löytyy uhkaava lappu: mikäli Ruotsissa asuvan algerialaismiehen karkotustuomiota ei kumota ja Yhdysvaltain Afganistanissa sijaitsevaa salaista terroristivankilaa suljeta, koneessa oleva pommi räjähtää ja neljäsataa matkustajaa sen mukana. Pian käy ilmi, että Alexilla on henkilökohtainenkin panos mukana jutussa. Ja ovatko osapuolet ollenkaan sitä miltä näyttävät? Mikä lienee koneen kapteenin Karim Sassin osuus, ja kuka lopulta onkaan naisiaan turvallisuuspoliisista asiaa tutkiva Eden, alati tupakkaa halajava erikoinen juutalaisnainen?
Enempää en tässä halua paljastaa kirjan juonesta, mutta perin jännittävästi se on onnistuttu rakentamaan ihan loppusivuille viimeisiin yllätyksiin asti. Kristina Ohlsson on itse työskennellyt turvallisuuspoliittisena analyytikkona, joten hän tietää mistä kirjoittaa. Kuten jo Varjelijoiden arvostelussa mainitsin, kirjan varsinainen päähenkilö Fredrika Bergman ei ole mielestäni mitenkään erityisen persoonallinen hahmo, ja Paratiisiuhreissakin paljon elävämmäksi muodostuvat Alex Recht ja etenkin Eden Lundell.
Pohjoismaisia dekkareita julkaistaan meillä Suomessakin paljon, mutta pitäisin Ohlssonia keskitasoa parempana tässä sarjassa. Suosittelen siis Paratiisiuhreja niillekin itseni kaltaisille lukijoille, joita tällaiset aiheet eivät yleensä ole kiinnostaneet.
