”Jos maan päällä on helvetti, se on täällä.”
Kaukana paratiisista siis, kerrottakoon heti alkuun, kumottakoon kirjan nimi Paratiisi. Kahlaillaan pitkin itäisen Afrikan viidakkoja vaaroista piittaamatta kauppamatkoilla kylissä alkuperäiskansojen parissa. Matkoille mukaan lopulta on päässyt Yusuf, joka 12 vuoden iässä joutui velanpantiksi ”setä” Azizille puotilaisisän jouduttua maksuvaikeuksiin.
Rakkaudettomuutta ja raakuutta, toki myös ystävyyttä tarjoaa vuoden 2021 nobelisti Abdulrazak Gurnah (s. 1948) ja tarjoaa samalla luettavaksi lähietäisyydeltä näkemyksen mitä pahaa eurooppalaisten ahneus, kolonialismi, on saanut aikaan Afrikassa. Paratiisissa liikutaan Itä-Afrikassa, missä saksalaisten hegemonia on pelottavasti läsnä. Kauniilla Yusufilla alunperin on joltisetkin oltavat, kun isäntäperhe ottaa hänet suosikikseen, kunnes tulee kuittauksen aika.
”Mikään ei voi suojata meitä pahalta.”
Mutta toisaalta:
”Ihminen voidaan panna lukkojen taa tai kahleisiin, häntä voidaan piinata monin tavoin, mutta vapautta häneltä ei voida riistää. Kun hänestä on otettu kaikki irti, hän ei ole kenenkään omaisuutta sen enempää kuin sinä päivänä kun hän syntyi tähän maailmaan.”
Siinä toistuu ja vahvistuu roomalaisen orja Epiktetoksen Ojennusnuorassa todistama omakohtainen kokemus.
Gurnah pääsee syvälle yksilön sieluun samalla kun taiten levittää kertomusta laaja-alaiseen maantieteelliseen ja historialliseen perspektiiviin.
Vankkaa, lukukelpoista proosaa, steinbeckiläistä kertomakirjallisuutta, horjumatonta eteenpäin kulkevaa epiikkaa kirjoittaa Abdulrazak Gurnah, Tansaniasta 18-vuotiaana Iso-Britanniaan paennut professorismies Paratiisissa, joka, kuten sanottu, on ennen kaikkea muuta.
Laatu teos. Keltainen Kirjasto ei petä.
”On väärin omistaa ihmisiä niin kuin te omistatte meidät.”