James A. Duke: Parantavien ruokien opas : luonnonmukaisia hoitokeinoja yli 80 yleiseen vaivaan

Parantavien ruokien opas

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mahtava kirja hänelle, joka on kiinnostunut omasta hyvinvoinnistaan luonnonmukaisesti. Hiukan erilainen ”lääkärikirja”. Kirjan kanssa voi leikkiä kotitohtoria, sillä olipa vaiva mikä tahansa, niin lääkkeet ovat aina terveellisiä.

Yleisimmät vaivat ovat kerrottu kansantajuisesti, syyt ja oireet ja hoito-ohjeet. Ei kuitenkaan niin, että omaksuisi heti itselleen kaiken, eikä niin, että kirjan hoitomuodot olisivat poppakonsteja. Lähinnä hoitokeinot parantavista ruoka-aineista ovat lähinnä lieventäviä ja helpotusta tuovia.

Kirjassa on paljon tietoa erilaisten kasvien, vihannesten ja hedelmien, yrttien ja mausteiden parantavista vaikutuksista. Kirja on kirjoitettu helppotajuisesti ja ilman tieteellistä ”kuivuutta”. Sitä on mukava lukea, siihen on mukava palata ja sitä voi selata vaikkapa vain etsiäkseen jotain tiettyä tietoa, sillä hakemisto on kattava.

Luettuani kirjan, omalla kohdalla nousivat aika merkittäviksi saksanpähkinät, joiden kanssa on kuitenkin oltava varovainen, sillä vuorokausisuositus on 30g. Mielenkiintoista oli myös kanelin tervehdyttävä vaikutus, joskaan sitäkään ei tulisi nauttia liikaa ja sokerin kanssa sen vaikutus laimenee.

Granaattiomena on myös ihan hitti. Siinä on valtavasti antioksidantteja ja sitä suositellaan vaivaan kuin vaivaan. Heti halusi tutustua tähän ”kiellettyyn hedelmään”, joka oli se, jonka Eeva paratiisissa Aatamille antoi. Kielletystä hedelmästä on tullut sallittu sen terveysvaikutuksien takia.

Ylitse muiden nousee myös valkosipuli. Valkosipulin terveysvaikutukset ovat olleet tiedossa, mutta tässä kirjassa tulee roppakaupalla lisää tietoa.

Parantavien ruokien opas on minusta sellainen teos, joka sopii joka kodin kirjastoon. Uskoisin sen myös olevan pidetty lahjakirja kenelle tahansa.

Kini

Olen Kini, kirjojen ja kirjailijoiden ystävä. Työskentelen Kouvolan pääkirjastossa kirjastovirkailijana ja tehtävänkuvaani kuuluu mm. kirjailijavierailujen järjestäminen. Olen aina lukenut paljon ja monipuolista kirjallisuutta. Olen kulttuurin suurkuluttaja. Kirjojen lisäksi ramppaan elokuvissa ja teatterissa. Sain Kirjailijaliiton Kirjailija kiittää -palkinnon vuonna 2021! Kinin haastattelu. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 327 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...