Millaista on elää yhteiskunnassa, jossa on jatkuvan tarkkailun ja valvonnan alla? Sitä pohtii valkovenäläisen Viktor Martinovitšin kirja Paranoia. Kirja poistui Valko-Venäjällä kaupoista kaksi päivää ilmestymisensä jälkeen; lienee osunut hermoon. Valko-Venäjähän on Euroopan viimeinen vanhan liiton diktatuuri, jossa valtaa pitää näennäisen demokraattisesti valittu presidentti Lukašenka.
Paranoia on rakkaustarina, jonka osapuolina ovat kirjailija Anatoli Nevinski, lännessä tunnettu älykkö, ja ihastuttava Elizaveta. Yhtenä osapuolena on myös nimettömän valtion turvallisuusministeri eli käytännön diktaattori Muravjov. Mies, jonka nimeä ei sovi lausua turhaan.
Kirja on mielenkiintoinen. Se jakautuu kolmeen osaan. Ensin seurataan Anatolin ja Elizavetan suhdetta näiden näkökulmasta, sitten MGB:n tiedustelun laatimien tarkkailuraporttien kautta ja lopulta palataan vielä Anatolin näkökulmaan. Erilaiset näkökulmat ovat virkistäviä ja tekevät kirjasta mielenkiintoisen.
Hieman Paranoian lukeminen kuitenkin tökki. Kirja on suoraan sanottuna paikoin hivenen pitkäveteinen. Siinä on mielenkiintoisia osia alussa, keskellä ja lopussa, mutta niiden väliin mahtuu runsaasti sinänsä ihan kauniisti kirjoitettua, mutta hivenen unettavaa tekstimassaa.
Arkadi Ostrovski kirjoittaa kirjasta osuvasti New York Timesissa:
“Paranoia” has an energy and a nerve of its own — a refreshing sign that cultural life in Belarus has not been defeated. Yet the danger for a writer working in an oppressive regime is not only that his book will be banned, but also that one day it may be allowed. The K.G.B. can fashion a good biography for a writer; it cannot write a good book for him.
Paljonko kirjan vetovoimasta rakentuu sille, että se on kielletty Valko-Venäjällä? No, oli miten oli, se on lukemisen arvoinen, jos rakkaustarina diktatuurin vainoharhaisessa varjossa kuulostaa mielenkiintoiselta aiheelta.