Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Parakki 10 –kirja keskittyy nimensä mukaisesti Auschwitzin keskitysleirin parakkiin numero 10. Tässä parakissa arviolta noin 800 naista joutui keskitysleirillä ihmiskokeita suorittaneiden lääkäreiden uhreiksi. Yleensä ihmiskokeita tehneistä natsilääkäreistä tunnetaan lähinnä Josef Mengelen pahaenteinen nimi, mutta Hans-Joachim Langin kirjassa Parakki 10 tuodaan oikeutetusti esille muitakin lääkäreitä.
Keskitysleirille tuotujen naisten tilanne oli kestämätön: jos he eivät nimellisesti antaneet suostumustaan lääketieteellisiin kokeisiin, heidän lähetettiin joko Birkenauhun pakkotyöhön tai suoraan kaasukammioon. Natsilääkäreiden avustajina toimi vankilääkäreitä, jotka hyvällä tuurilla olivat saaneet lääketieteellisen koulutuksen ja saattoivat jopa toimia inhimillisesti keskitysleirin oloissa. Monet vankilääkäreistä olivat kuitenkin siviilejä ja yhtä raakoja kuin natsitkin.
Kokeisiin joutuneita uhreja kiusasi valtavien kipujen ja vaarallisten komplikaatioiden lisäksi erityisesti epätietoisuus: heille ei suostuttu kertomaan, mitä toimenpiteitä heille suoritettiin. Monilta esimerkiksi poistettiin toinen munasarja paikallispuudutuksessa niin, että he joutuivat seuraamaan oman kehonsa silpomista. Usealla natsilääkärillä oli pyrkimyksenä selvittää sterilisointitapoja, ja he kokeilivat keskitysleirin vankeihin leikkaushoitoa, säteilytystä ja ruiskeita. Eräs lääkäri halusi tutkia juutalaisten luurankoja ja hankki kokoelmaansa sopivan näköiset ihmiset leirin vangeista.
Valitettavasti parakin asukkaiden elämä ei helpottanut sodan jälkeenkään. Edessä oli masennusta, rikkonaisia ihmissuhteita ja turhauttavaa byrokratiaa, jonka uhreiksi naiset joutuivat vaatiessaan korvauksia kärsimyksistään. Saksan liittotasavallan pyrkimykset väistää korvausten maksaminen sai välillä suoranaisen kieroilun sävyjä, ja keskitysleirillä kidutettuja naisia nöyryytettiin yhä uudelleen paperiviidakossa ja virkamiesten rattaissa. Myöskään lääkärikunta ei onnistunut puhdistamaan mainettaan: sodan jälkeen se suojeli omiaan eikä suostunut esimerkiksi todistamaan natsilääkäreitä vastaan oikeudenkäynneissä. Lisäksi uhreja mustamaalattiin. Harva natsilääkäri lopulta joutui vastaamaan teoistaan.
Parakki 10 on kirja, jonka motiiveista on vaikea ottaa selvää. Aiheeltaan se on tärkeä, mutta aiheen käsittely on usein kyseenalaista. Lääkäreiden tekemien kokeiden kuvailu on yksityiskohtaista, ja se alkaa vähitellen turruttaa lukijaa niin, että jäljelle jää pelkkä tympeä tunne lääketieteeksi naamioidusta sadismista, jossa on selkeän seksuaalinen sävy. On hämmentävää lukea tuskallisista toimenpiteistä, joita suoritetaan naisen sukupuolielimille. Tuntemuksia, joita kirja herättää, on vaikea kuvailla, ja Langin motiivejakin alkaa epäillä. Tällaisella kirjalla on valitettavan helppoa saada julkisuutta.
Toinen Parakki 10 –kirjan luettavuutta hankaloittava seikka on sen päähenkilöiden runsaus. Lang on tahtonut kertoa mahdollisimman monesta uhrista, mutta kirjassa he hukkuvat toistensa joukkoon. Kirja olisi saanut ryhtiä, jos siinä olisi keskitetty vain yhteen tai kahteen selkeään päähenkilöön. Nyt Parakki 10 -kirjassa luetellaan loputtomasti yhä uusien uhrien ja natsilääkäreiden nimiä ja tarinoita. Karsimalla materiaalia kirjasta olisi saatu kohteitaan arvokkaammin ja koskettavammin käsittelevä teos. Uhrien puolesta lukijaa surettaa heidän kohtelunsa varsinkin sodan jälkeen. Keskitysleirin kärsimysten jälkeen heidän piti vielä kestää byrokratian juonittelevat konnat.