Linda Bondestam ja Eppu Nuotio: Papupiilokas : Ötökkäriimejä

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Papupiilokas-kirja sisältää lyhyitä runoja erilaisista ötököistä. Ne ovat riimillisiä ja lorumaisia, useimmiten myös tyyliltään humoristisia. Yhteensä ötököitä esitellään kirjassa 36 kappaletta, esimerkiksi tupajäärä, intianjauhokoisa ja lamppukärpänen. Kaikki ovat luonteeltaan erilaisia ja monessa lorussa on keksitty jotain nerokasta ötökän nimestä.

Ensimmäinen reaktio monen ötökän kohdalla oli hämmästys, että onko sellaisia oikeasti. Kaikilla on kuitenkin oikea samanniminen esikuva ja lajien tieteelliset nimet löytyvät kirjan lopusta. Ulkonäkö kirjassa ei tosin suurimmaksi osaksi tunnu täsmäävän oikean elämän kanssa, vaan kuvat ovat tyyliteltyjä ja usein myös sarjakuvamaisempia. Tämä ei siis ole mitenkään ällöttävä tai muuten inhottava kirja, vaan sopii myös ötökkäkammoisille.

Olen huomannut jo aikaisemmin, että Eppu Nuotio osaa kirjoittaa lapsille runoja ja loruja. Se pätee edelleen myös tämän kirjan kohdalla. Myös Linda Bondestamin kuvitus on kiva ja se sopii kirjan tyyliin. Kokonaisuus oli todellakin toimiva ja omaan makuuni hyvä.

Veera

Olen kohta kolmikymppinen lukutoukka pääkaupunkiseudulta. Jännityskirjoja lukuunottamatta kelpaa melkein mikä tahansa kirjallisuus, mutta tänne vinkkaan eniten lasten- ja nuortenkirjoja. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...