Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Paperiprinssi on historiallinen romaani. Se ajoittuu aika lailla 1830-luvulle ja sen mukaan kirjassa eletään.
Nykyajan ihmiselle tuo aika on melkoista menoa tai sitä, ettei ole mitään menoa. Koko tuon aikainen sääty-yhteiskunta on ihan käsittämätön. Miten nainen ei voi tehdä sitä eikä tätä. Siihen perustuukin tämän kirjan hurmio; kun sitä lukee naisena, joka saa päättää itse omista asioistaan, niin onhan se hienoa. Kiittelee sitä, että nyt on näin, eikä niin kuin joskus kauan sitten. Ennen oli skandaaleja! Onko niitä nykyään…
Kaari Utrio tuntee historiansa ja sen mukaan mennään. Minä en tunne, mutta oli aivan ihastuttavaa palata ajassa menneeseen, jolloin asiat olivat huomattavasti eri lailla kuin tänä päivänä. Aikamatka tuntui äärimmäisen hyvältä.
Paperiprinssissä pääosassa on Wilhelmine Falkensten, joka on nuori naimaton nainen. Perehtynyt Lohjan Suurkosken ruukilla paperin valmistukseen. Yllättävää sinänsä, että nainen on päässyt oppimaan moista, mutta Lohja olikin ”maaseutua”. Sitten ruukille ilmestyy ”tuhlaajapoika” Sebastian Ross, Wilhelminen serkku, joka on maailman meriä kyntäessään rampautunut ja huonossa kunnossa.
Wilhelminen isä yrittää naittaa heitä toisilleen, mutta tuloksetta. Kun ilkeä vanha luutnantti Falkensten kuolee ja Wilhemine jää orvoksi, koska hänen äitinsä oli kuollut jo paljon aiemmin, joutuu Wilhelmine Helsinkiin huollettavaksi. Helsingissä Wilhelmine on muiden armoilla, eikä voi itsenäisesti tehdä mitään.
Helsingissä on kuitenkin seurapiirit ja sielläkin on Wilhelminelle jo mies valmiiksi katsottuna. Vaan kuinka käy? Neiti Falkensten on oppinut aina huolehtimaan itsestään ja siinä samalla muistakin. Kun Sebastian Ross on myös Helsingissä, niin onko ihme, jos he tapaavat siellä.
Utrion tyyli on historian havinaa. Välillä on melkein uuvuttavaa, miten vaikeaa ihmisen elämä on voinut olla. Lukija melkein ärsyyntyy, kun kaikki on niin hankalaa. Onneksi mennään eteenpäin ja kaikki muuttuu hyväksi.
Henkilöitä on paljon, niin Suurkoskella kuin Helsingissäkin, mutta kirjan alussa on oikein hyvä henkilöluettelo, johon voi aina tarpeen vaatiessa palata.
Tämän kirjan tunnelma jäi pitkäksi aikaa mieleen!
