”Ottakaa koko kansakunta opetuslapsiksenne. Maailmanloppu koittaa aprillipäivänä 1962. ” Niin Jumala minulle puhui ja jatkoi: ”Valittu olet sinä. Kiirehdi vielä tänään. Me yhdessä tarvitsemme 800 uskollista opetuslasta, jotta kansanne välttyy kadotukselta ja pääsee minun valtakuntaani. Sinä olet heidät hankkiva.”
Näin Jumala puhuu puhelimen kautta oululaiselle kaupunginkanslian sihteerille, Laina Heinoselle. Laina ja hänen sisarensa Liana lähtevät etsimään opetuslapsia kaupungin kapakoista ja nuorten keskuudesta. Kokouksiin saapuukin paljon väkeä, mutta maaliskuun vaihtuessa huhtikuuksi maailmanloppu ei sitten tulekaan. Liana, sisarista maailmallisempi, pakenee kohua Ruotsiin, ja Laina jää yksin köyhyyteen ilman asuntoa ja työpaikkaa, vaikenevaa Jumalaa puhelinluuristaan kuullostellen.
Paperinarujumala on pieni kirja, mutta eittämättä vakuuttava. Se perustuu löyhästi Oulussa 1960-luvulla vaikuttaneeseen heinoslaiseen herätysliikkeeseen, mutta nousee laajemminkin kertomukseksi uskosta ja epäilystä. Laina, maailmanlopun profeetta, on kuvattu väkevästi. Hän on epävarma ja hermostuva, mutta uskollinen Jeesuksen pieni soturi, joka on lapsesta alkaen halunnut kulkea uskovaisen äitinsä viitoittamaa tietä ja kieltää kaikki pienetkin maailmallisuuden merkit itsessään.
Paperinarujumalan kerronta on aisteihin vaikuttavaa. Kylmyys, maut ja hajut tulevat eläviksi kirjan suppeudesta huolimatta. Hanna Hauru on mestari kuvaamaan muutamalla lauseella suuria kokonaisuuksia. Paljon kirjassa jää lukijan itsensä pääteltäväksi, mutta ehkä juuri se tekeekin tästä pienestä kirjasta sisäisesti suuren.