Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Pandemia tuli ja meni, mutta ei ilman vaikutuksia yhteiskuntaan ja ihmisten elämään. Toimittaja Jussi Lankinen jäljittää näitä vaikutuksia ympäri Euroopan tutustuen Italian, Espanjan, Saksan, Unkarin, Ruotsin ja Venäjän tilanteeseen. Vaikka koronavirus kohteli näitä maita eri tavoin, negatiiviset kehityskulut näkyvät tavalla tai toisella oikeastaan jokaisen maan kohdalla. Nuorisolla ei pääsääntöisesti mene lujaa oikein missään, autoritääriset maat saivat tekosyyn keskittää valtaa entistä enemmän yksiin käsiin, ja äärioikeisto sekä salaliittoteorioiden voima on nostanut uhkaavasti päätään kautta Euroopan.
Erityisesti muutaman maan tilanne herätti oman huomioni. Italian tilanne on kiintoisa, sillä pandemia iski maahan lujempaa kuin luultavasti minnekään muualle. Italian erityishaasteisiin kuuluu monenmoinen joukko rakenteellisia ongelmia. Maan alueidentiteetit ovat todella vahvoja ja alueet päättävät lähtökohtaisesti itse kaikesta terveydenhuoltoon liittyvästä, mikä teki omalta osaltaan koordinoiduista koronan vastaisista toimista hankalia.
Byrokratia on niin ikään maassa raskasta, kohtuutonta ja myös sattumanvaraista. Lakeja on satoja tuhansia ja jopa ammattilaiselle monet niistä ovat mahdottomia ymmärtää. Kun paikallisviranomaisten ja byrokraattien valta on laajaa, he kykenevät halutessaan laittamaan tehokkaasti kapuloita rattaisiin. Juridisesta näkökulmasta voi jopa sanoa Italian olevan suorastaan vaarallinen maa, sillä oikeuden toteutumisesta ei ole takeita, Lankinen kirjoittaa.
Oman jokerikorttinsa pakkaan heittävät mafiaryhmät, jotka eivät ole vain rikollisjärjestöjä, vaan tahoja, jotka pyrkivät hallitsemaan alueita ja markkinoita, myös terveydenhuollossa. Järjestäytyneen rikollisuuden sekaantumisen vuoksi erityisesti Etelä-Italian terveydenhuolto on ollut pysyvässä hätätilassa jo vuosikymmenten ajan, mutta mafian vastaiset operaatiot eivät siitä huolimatta ole tuottaneet sen kummempaa tulosta. Pandemia näyttää vain vahvistaneen mafian asemia, sillä järjestöt pystyivät ostamaan erityisesti konkurssikypsiä matkailualan yrityksiä ja haalimaan omaisuutta myös ulkomailta.
Lyhyesti, Italian rakenteiden uudistaminen on ollut loputon savotta, joka on aiheuttanut sisäpoliittisia harmaita hiuksia jo vuosia. Koronapandemia paitsi pahensi monia ongelmista, se toimi hyvänä tekosyynä sille, että asioita ei ole tarvinnut laittaa kuntoon. Tietokirjailija Anton Monti on todennut Italialle olevan tyypillistä, että asioita pystytään edistämään vain poikkeustilojen ja hätäratkaisujen avulla; hätätilassa luovutetaan vastuu jollekin taholle joka kenties onnistuu tehtävässään tai sitten ei. Uusi hätätila tulee kuitenkin väistämättä eteen, koska rakenteita ei ole uudistettu.
Kirjassa korostuukin se miten maat jossa valta on hajautettu alueille, pärjästivät huonommin virusta vastaan. Näin oli myös Ruotsissa, jossa hallituksen oli vaikea ohjata terveydenhoidosta vastaavia kuntia. Epäselvät vastuutilanteet – joita kriisiaikana riittää – johtaa siihen että kaikki odottavat, että joku muu käskee, mutta lopulta kukaan ei anna käskyä. Tähän kun yhdistää puhkisäästetyn terveydenhuollon, niin ongelmia riittää. Vaikka ongelmat ovat selviä, virheistä ei kuitenkaan ole opittu mitään. Ruotsalainen puoluepolitiikka on tehokkaasti unohtanut koko pandemian, ja hallintoreformi kuulostaa tällä hetkellä kaukaiselta unelmalta. Tämäkin on tyypillistä kaikille käsitellyille maille, yksikään ei ole onnistunut muuttamaan hallintorakenteitaan, olipa niiden puutteet miten ilmeisiä hyvänsä.
Jos jokin kirjassa yllätti minut, niin Saksaa käsittelevä luku. Kuten Lankinen toteaa, saksalaiset ovat keskimäärin koulutettuja, ja maassa on lukuisia laatulehtiä ja luotettavia tv-uutisia. Saksan oletettiinkin porskuttavan pandemian läpi ongelmitta, mutta lukuisat koronatoimia vastustavat mielenosoitukset kuitenkin paljastivat maasta ihan toisenlaisen puolen, nimittäin laajalle levinneet salaliittoteoriat ja tiedevastaisuuden. Usein väkivaltaisuuksia ovat lietsoneet koronaskeptikkojen joukkoon soluttautuneet uusnatsit, joiden perimmäinen tavoite on horjuttaa Saksan yhteiskuntajärjestystä ja käynnistää sisällissota, Lankinen kirjoittaa.
Tavoite kuullostaisi hullulta jos ei tietäisi miten 2022 Reichsbürger-liikkeeseen kytkeytyviä henkilöitä todella saatiin kiinni valmistelusta hyökkäykseen Saksan parlamenttiin. Osa militantista äärioikeistosta oikeasti uskoo salaliittoteorioihin, kuten QAnoniin, mutta osa on avoimesti kertonyt käyttävänsä salaliittoteorioita hyväkseen levittääkseen omaa sanomaansa.
Lopputulos on aika karua luettavaa. Toimittajia vastaan tehtiin rikoksia vuonna 2022 lähes päivittäin ja rasistinen kiusanteko ja väkivalta on lisääntynyt Saksan kouluissa sekä nuorison keskuudessa. Saksassa on herätty hitaasti digitaalisen maailman vaaroihin. On haluttu ajatella, että nettimaailma ei ole ”todellinen”, joten sen lieveilmiöitä ei tarvitse ottaa tosissaan. Äärioikeistoyhteisöt ovat siten saaneet kehittyä ja levitä rauhassa. Tähän kun yhdistää sen miten turvallisuupalveluiden palveluksessa on vanhastaan ollut uusnatsiongelma ja miten Itä- ja Länsi-Saksa ovat henkisesti ja taloudellisesti eritytyneet toisistaan, niin käsissä on aikamoinen ongelma. Pandemia kaiken kaikkiaan oli loistavaa aikaa salaliittoteoreetikoille ja myös populisteille, kriisiaikana on tilausta helpoille ja yksinkertaisille vastauksille ja myös syntipukeille. Niinpä iskuja ei ottanut vastaan vain eurooppalainen terveydenhuolto, vaan myös keskustelukulttuuri.
Positiivista kehityskulkua ei ole kirjassa nähtävissä, ja kaikista vähiten sitä näkyy Venäjällä ja Unkarissa, jossa kuristusote kansasta on noussut pandemian myötä tukahduttavaksi. Unkarissa voidaan puhua paitsi mediakentän ja kirja-alan haltuunotosta niin jopa tarkoituksellisesta koulutuksen alasajosta. Koululaitoksen vakava laiminlyönti ja opettajien palkkojen alhaisuus on monien opettajien mielestä suoranainen osoitus siitä, miten hallitus pyrkii rakentamaan yhteiskuntaan feodaalista rakennetta, jossa suuri osa kansasta jätetään tarkoituksella matalasti koulutetuksi. Oppimaton kansa ei kyseenalaista ja on helppo saada äänestämään kuten halutaan. Jos kirjasta jäi joku yksityiskohta masentavuudessaan mieleen, niin ehkä juurikin tämä. No, Espanjassa pandemia sai sentään vähennettyä pimeää työtä, mitä sentään voi pitää jonkinlaisena positiivisena kehityskulkuna.
Lankinen käsittelee kunkin maan tilannetta yksityiskohtaisesti, joten mikään kevyt kirja Pandemian jäljet ei ole, mutta kirjaa lukiessa alkaa kyllä nopeasti ymmärtämään keskeisten Eurooppalaisten maiden kipukohtia. Siinä mielessä kirja on paljon laajempi kuin ensi alkuun kuvittelin, sillä se antaa hyvän pohjan ymmärtää paitsi pandemian vaikutuksia niin eurooppalaisten yhteiskuntien ominaispiirteitä, joista en ollut ennen tietoinen. Suositeltavaa luettavaa siis, ehdottomasti.