Thomas Bernhard: Palkintopuhetta

Palkintopuhetta

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Thomas Bernhard oli kitkerä, pahantuulinen mies – tai ainakin hänen kirjoistaan saa sellaisen kuvan. Palkintopuhetta on pieni kirja, joka kertoo kirjallisuuspalkinnoista. Niitä Bernhard voitti aikoinaan useammankin, vaikka aiheuttikin välillä pahennusta.

Bernhard inhosi palkintoja, palkintoraateja ja kaikkea sitä, mitä palkinnot edustivat. Vain Itävallan kauppakamarin palkinnosta Bernhard oli tyytyväinen, koska koki saaneensa palkinnon enemmän työstään kauppiasharjoittelijana kuin kirjailijana. Raha Bernhardille kuitenkin kelpasi, joten hän otti palkinnot vastaan saadakseen rahat.

Juhlallisuuksia kohtaan Bernhard suhtautui vastahakoisesti, joten tuloksena oli yleensä vaivautuneisuutta ja epämiellyttäviä hetkiä. Kirjaan on taltioitu myös kolme Bernhardin pitämää puhetta, muun muassa se, jossa Bernhard sanoo: ”Valtio on ainaiseen epäonnistumiseen tuomittu luomus, kansa on tuomittu jatkuvaan häväistykseen ja heikkomielisyyteen.” Kaunista puhetta Itävallan valtionpalkinnon jakotilaisuudessa; tällä saatiin paikalla ollut ministeri poistumaan paikalta ovet paukkuen, eli kunnon skandaali.

Palkintopuhetta on pieni, raikas kirja, jota voi suositella lämpimästi kaikille kulttuuripönötyksen vihaajille.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...