Veronica Rossi: Paljaan taivaan alla

Paljaan taivaan alla

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Luettuani Veronica Rossin Paljaan taivaan alla -kirjan takakannen ajattelin sen kuulostavan tismalleen samalta kuin Ally Condien Tarkoitettu ja Lauren Oliverin Delirium, ja ihmettelin mitä uutta kirja voisi vielä tuoda genreen. Olin kuitenkin väärässä, sillä loppujen lopuksi Paljaan taivaan alla oli hyvinkin erilainen kirja kuin aiemmin ilmestyneet lajisisarensa.

Kirja sijoittuu kahteen täysin erilaiseen maailmaan, joista toisessa eletään lähes täysin virtuaalimaailmassa, kun taas toisessa kamppaillaan eloonjäämisestä ekokatastrofin jälkeisessä maailmassa. Kirjan alussa koko elämänsä virtuaalimaailman turvissa elänyt Aria häädetään omiensa joukosta ulkopuoliseen maailmaan, jossa hänen ainoa toivonsa selvitä on hänen sattumalta tapaamansa poika Perry.

Perry on joutunut jättämään oman heimonsa ja lähtee epätoivoiselle matkalle löytääkseen siepatun veljenpoikansa Talonin, kun taas Aria yrittää päästä takaisin omaan maailmaansa ja löytää kadonneen äitinsä. Aria ja Perry päätyvät tekemään etsintämatkaansa yhdessä, ja saavat pian huomata matkan muuttavan heidän koko elämänsä.

Vaikka aluksi hämmennyin kirjan virtuaalimaailmasta, tempauduin pian juoneen mukaan ja kirja piti minua otteessaan viimeisille sivuille saakka. Veronica Rossi onnistuu dystopiaseikkailussaan hienosti ja on onnistunut luomaan omaperäisen tulevaisuuden maailman sekä mielenkiintoiset ja inhimilliset henkilöhahmot. Suosittelenkin kirjaa lämpimästi kaikille laadukkaiden dystopioiden ystäville.

Vaikka tämäkin kirja on kategorisoitu nuortenkirjaksi, kannattaa myös varttuneempien lukijoiden tarttua siihen. Viime vuosina on ilmestynyt valtavan paljon laadukasta nuortenkirjallisuutta, joka sopii myös aikuisten makuun. Suurimpana tekijänä tässä kategorisoinnissa taitaa toimia kirjan päähenkilön ikä, ei niinkään kirjojen sisältö. Menkääpä siis rohkeasti etsiskelemään luettavaa myös nuortenkirjallisuuden joukosta, saatatte yllättyä positiivisesti.

Paljaan taivaan alla on trilogian ensimmäinen osa, ja kirja päättyykin varsin jännittäviin tunnelmiin. Ainakin itse jään innolla odottamaan kirjalle jatkoa, sen verran etevästi Veronica Rossi sai minut koukutettua omaperäiseen tulevaisuuden maailmaansa ja Arian ja Perryn kohtaloihin.

Salla P.

Olen kolmikymppinen kirjafani, joka lukee sekä työn puolesta että huvikseen. Kirjojen suhteen olen kaikkiruokainen, enkä hyljeksi mitään kirjallisuuden genreä. Työssä luen paljon nuortenkirjoja, mikä heijastuu tänne kirjavinkkeihinkin. Lisäksi olen entisessä elämässäni työskennellyt historian parissa, joten sitäkin aihepiiriä tulee seurailtua edelleen aktiivisesti. Kaunokirjallisuuden ohella pidän erityisesti ruoka-, ja urheilukirjoista, ja puutarha-aiheiset kirjatkin ovat viime vuosina hiipineet vaivihkaa kirjahyllyyni. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...