Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Paleokeittokirja esittelee jälleen yhden tavan valmistaa ruokaa – tai ehkä paremminkin suhtautua ravintoon ja ruoanlaittoon sekä sitä kautta omaan hyvinvointiinsa.
Periaate on yksinkertainen: syödään sitä, mitä elimistömme on tehty sulattamaan, puhdasta ruokaa ilman lisä- tai torjunta-aineita ja muita ylimääräisiä kemikaaleja, siis luomua, modernia luolamiehen murkinaa. Tämän lisäksi ruokavalio pyritään puhdistamaan nykykeittiön suurimmista vitsauksista, sokerista ja tärkkelyksestä, ja niiden sijaan popsimaan runsaasti proteiinia, vähähiilihydraattisia kasviksia, vitamiinirikkaita hedelmiä – tosin harkitusti pitäen mielessä niiden suuren sokeripitoisuuden – sekä oikeanlaista rasvaa. Tarkoituksena on valmistaa rakenteeltaan monipuolista ruokaa, jonka maut ovat peräisin aidoista raaka-aineista, ei tehotuotetuista ja pitkälle jalostetuista ravintoaineiden korvikkeista.
Thomas Rode Andersen, kirjan tekijä, crossfit-treenauksen kautta moderniksi luolamieheksi sukeutunut tanskalainen huippukokki ja pitkän linjan ravintoloitsija tuntuisi olevan melko lailla naimisissa periaatteensa kanssa. Tänä vuonna hän lopetti työssään keittiömestarina keskittyäkseen uusiin haasteisiinsa, eikä vähiten niistä paleoperiaatteensa eteenpäin viemiseen. Täysin autenttinen paleoruokailija tosin koostaisi ateriansa ainoastaan villieläimistä ja kasveista, johon verrattuna Rode Andersen tuntuu sangen modernilta ruokailijalta. Sisältäväthän hänen reseptinsä myös harkitusti maitotuotteita sekä järkevästi tuotettuja lihavalmisteita kuten pekonia. Yksi on kuitenkin varmaa: sokeri on sekä hyödytöntä että terveytemme ensisijainen alasajaja, eikä meidän tulisi sisällyttää sitä ruokavalioomme laisinkaan.
Mitä kirjan reseptiikkoihin tulee ne edustavat monipuolisesti liha-, kala- ja kasvisruokia, pienempiä ja suurempia ateriakokonaisuuksia, salaatteja, kastikkeita ja aamupalaehdotuksia unohtamatta. Muutama jälkiruokareseptikin kirjaan on päätynyt, vaikka moderni luolamiehemme ei niiden nimeen vannokaan.
Tähän mennessä ainoa käytännön kokemukseni kirjasta on ateriakokonaisuus, joka sisälsi suolataikinaan leivottua naudan etuselkää ja mietoa pippurihollanninkastiketta sekä uunijuureksia. Juurekset olivat sangen maukkaita kaikessa yksinkertaisuudessaan, liha sen sijaan alusta loppuun erikoinen kokemus. Joka tapauksessa aion ehdottomasti kokeilla kirjaa enemmänkin, mielenkiintoisia ohjeita nimittäin riittää.
Siitä kuinka syvällisesti paleoruokailijan ideologiaan haluaa sitoutua päättäköön kukin itse, mutta kaikesta huolimatta uskallan suositella tätä keittokirjaa. Olkoon se sitten joko matka sisäisen luolamiehesi luo, kurkistus kivikautiseen ruokailutapaan, yritys parantaa elämäntapojaan tai yksinkertaisesti halu valmistaa erilaista, ehkä itselle ennalta tuntematonta ruokaa, syitä tarttua tähän opukseen on monia.
Itse aion pysytellä entisissä elämäntavoissani – ja yhä edelleen herkutella silloin tällöin säännöllisen epäsäännöllisesti, jopa sokerin voimin, sekä sisällyttää ruokavaliooni mielestäni järkevissä määrin myös muita nykykeittiön kiroja – mutta mielenkiintoistahan näitä asioita on pohtia. Faktahan taitaa kuitenkin olla, että me ihmiset emme sitten kivikauden ole oliona muuttuneet edes prosentin vertaa, polttoaineestamme sitä vastoin on usein vaikeaa tunnistaa edes muutamia ikiaikaisia elementtejä… Ja niin, kuka niitä sokeriromahduksia oikeastaan kaipaa, sanopa se.
P.S. Sangen erikoisena lisänä mainittakoon kirjan teoriaosuuteen sisältyvä kuvakokoelma, jossa moderni metsästäjämme esiintyy varsin miehekkäin tavoin…
