Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Olli Sinivaara tuli tutuksi erinomaisesta Puut-kokoelmastaan. Nyt vuorossa on Sinivaaran toinen kokoelma, Palava maa vuodelta 2007. Kansiliepeestä katseleekin nuorempi mies – vuonna 2007 kanssani samanikäinen Sinivaara olikin vielä kovin nuori. Ilme on vakava, mikä sopiikin hyvin tähän runokokoelmaan: aika totista tekstiä on luvassa.
Kokoelma alkaa muutamalla vapaamuotoisemmalla runolla, mutta pääasiassa muotona on parisäe runsailla säkeenylityksillä. Se on oikein mainio, perinteinen ja toimiva muoto. Toisinaan teksti vyöryy proosarunomaisena tulvana.
Kokoelman kolmas osio on kokonaisuudelle nimensä antanut ”Palava maa”, viisiosainen runo, jossa parisäemuoto hajoaa. Siitä on yhä jäänteitä nähtävillä, mutta muoto on rikki. Jälki on kiehtovaa. Tästä olisi mukava siteerata joku katkelma, mutta se ei ole ihan helppoa, säkeet soljuvat toisiinsa tavalla, joka estää pienemmän lainauksen irrottamisen.
Draamaa ja värikkäitä kielikuvia tässä tekstissä kuitenkin on. Palavassa maassa kohdataan ”Algerian sodassa tapettu tuleva profeetta”, ”SS-joukkojen ja puna-armeijan / yhteinen taideprojekti”, “Versaillesin käytäväillä vaelteleva Aurinkokuningas” ja kortinpeluuta ”pietarilaisen katulyhdyn keltatautisessa valossa”. En tiedä mitä pitäisi ajatella, kun “pojaat soittavat Beethovenia / Waltarin sanoilla ja Don Huonojen coverina”.
Pakko myöntää, että vähän olen ihmeissäni Palavan maan kielenkäytön kanssa. Kuinka tosissaan tämä on tarkoitettu otettavan? No, kirjoittajan intentio ei tietenkään mitenkään rajoita lukijan tulkintaa. Minun on vaikea suhtautua kovin vakavasti tällaiseen tykittelyyn. Palava maa on joka tapauksessa Valonhetkeä vetävämpi kokoelma.
