Marko Partanen: Palava halu

Palava halu

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Marko Partasen toinen kirja keskittyy Keski-Uudenmaan Pelastuslaitoksen toimintaan, henkilöt ja tapahtumat ovat tosin fiktiota. Varsinainen tieto silkkaa faktaa. Tässä kirjassa päähenkilönä on jo muutaman vuoden pelastuslaitoksella työskennellyt ja ammattilaiseksi kasvanut nuori mies.

Organisaatiouudistukset on tehty ja homma on leviämässä käsiin. Palomiehen työnkuva on muuttumassa radikaalisti ja siihen on tullut paljon uutta ja erilaista. Työyhteisökin on saanut tästä osansa ja sekin näkyy henkilökemiana ja vastuiden ottamisena tai välttämisenä.

Kirjassa tulee hyvin esiin ammattimainen ote työhön. Tässä kerrotaan, mitä pelastustoimi eli palomies ja ensihoito oikeasti tekee ja mitä ehdottomasti ei tee. Mistä eri hälytykset tulevat ja millainen työvuoro yleensä on. Kaikkea voi tapahtua ja tapahtuu! Elvytyksestä ja intubaatiosta siilien pelastamiseen käy työvuoron miesten työ.

Rinnakkain pelastuslaitoksen toiminnan ja muun kuvauksen rinnalla kulkee jännitystarina pyromaanista, joka yrittää polttaa muun muassa vanhan paloaseman, autiotalon sekä aiheuttaa muutakin vahinkoa. Jännäri on upotettu hyvin tarinaan ja ratkaisu on odottamaton, mutta looginen. Mukana on toki myös ripaus romantiikkaa, sekin miehisellä tasolla…

Kirja on huomattavan asiapitoinen ja kertookin todella ammattilaisten arkipäivästä, hurttia herjaa unohtamatta. Mukana on paljon mahdollisia tositapauksia selvityksineen eikä niidenkään parissa aika käy pitkäksi. Kiinnostavaa luettavaa maallikolle, joka ei tiedä tulipaloista eikä ensihoidosta mitään. Suosittelen tätä kaikille, jotka ovat kiinnostuneita em. asioista, alan opiskelijoille ja jo ammatissa toimivillekin.

Kirjailija on itse kehittynyt edellisen kirjansa myötä melkoisen paljon, joka on aina mukava huomata. Seuraava kirja lieneekin jo työn alla. Mistä se sitten kertoo, ei ole vielä tiedossa. Odotan kuitenkin mielenkiinnolla. Partasen kirjat ovat olleet mielenkiintoisia ja jopa suoranaisia tietolähteitä, sen lisäksi niitä on ollut mukava lukea. Hyvä esitys nuorelta lupaukselta, joka itsekin päätyönään toimii tässä samassa vaativassa ammatissa!

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...