Lois McMaster Bujold: Paladin of Souls

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Sielujen paladiini on kuningataräiti Ista, hullu leski, joka vapautui The Curse of Chalionissa kirouksesta. Edellisen kirjan tapahtumista on kulunut muutama vuosi ja Ista on pitkästynyt. Suojattu elämä Valendan linnoituksessa on uskomattoman tylsää. Ista on onneksi aikaansaapa täti ja pian hän löytääkin itsensä improvisoidulta pyhiinvaellusmatkalta vailla sen kummempaa pyhää tarkoitusta — kunhan saa paeta Valendan pölyistä tunnelmaa.

Ista joutuu kuitenkin melkoisiin vaikeuksiin, kun vihollisen joukot ilmestyvät kuin tyhjästä ja vangitsevat Istan seurueineen. Matka vie kohti pohjoista ja vihollisalueita, mutta onneksi Ista pelastetaan. Hän päätyy Poriforsin linnaan urhean (ja pahuksen komean) kuvernööri Arhys dy Lutezin (joka on kiusallisesti sukua miehelle, jonka Ista aikoinaan murhasi) vieraaksi. Pian käy kuitenkin ilmi, että Poriforsin linnassa on jotain hyvin epätavallista ja että Istalla on merkittävä osa tilanteen ratkaisemisessa.

Alkaa villi tapahtumaketju, jossa koko Chalionin turvallisuus on vaakalaudalla. Ista joutuu kohtaamaan uudestaan jumalat, jotka aikaisemmin kohtelivat häntä kaltoin. Tarinan sankaritar on lievästi sanottuna vastentahtoinen.

Paladin of Souls on kertakaikkisen erinomainen jatko-osa The Curse of Chalionille ja tuotti aiheesta Lois McMaster Bujoldille tämän neljännen Hugo-palkinnon (samaan on kyennyt aikaisemmin vain Robert Heinlein), kolmannen Locuksen ja toisen Nebulan. Bujold kertoo tarinaa mukaansatempaavasti. Kirja on hauska, tunteikas, jännittävä ja koukuttava.

Kenties parasta kirjassa on sen epätavallinen päähenkilö. Ista on noin 40-vuotias leski, entinen mielipuoli ja nykyään muuten vain kärsimätön ja kiukkuinen — ja todella ihana ihminen. Jumalten tahtoa vastaan taistelevasta Istasta on vaikea olla pitämättä.

En taida odottaa puoltatoista vuotta ennen kuin luen Chalion-trilogian kolmannen osan, The Hallowed Huntin. Jos se on läheskään yhtä hyvä kuin sarjan muut osat, luvassa on taas herkullista luettavaa. Bujold on taitava kirjailija, joka viimeistään nyt nousee suosikkieni joukkoon.

Mikko

Kirjavinkkien päätoimittaja Mikko Saari lukee kirjoja laajasti, mutta enimmäkseen uusia naisten kirjoittamia kirjoja. Mikko pelaa monimutkaisia lautapelejä ja päätoimittaa Lautapeliopasta. Työkseen Mikko tietää WordPressistä kaiken, mitä tietää tarvitsee. Instagramissa Mikko on @mikko_lukee. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...