Toisen maailmansodan loppu Euroopassa kulminoituu järkyttävään Dresdenin pommitukseen. Josef ja Katharine ovat kaksi sattumalta toisensa tapaavaa nuorta, jotka pakenevat Dresdenin tulimyrskystä vailla määränpäätä, kunhan vain pääsevät pois. Lähes vahingossa he päätyvät ensin naimisiin, sitten laivalle kohti Amerikkaa. Mutta nyt he eivät enää ole Josef ja Katharine, vaan hollantilaiset Joe ja Kate, jotka luovat itselleen tyhjästä elämän Atlantin toisella puolella.
Arne Nevanlinnan Pako kattaa kuin pikakelauksena 70 vuotta kahden ihmisen historiaa. Vuosiluvut vaihtuvat, maailmanpolitiikan polttopisteet muuttuvat, mutta Joe ja Kate pysyvät. Vähitellen surkeasta ja köyhästä nuorestaparista tulee paikkansa amerikkalaisessa yhteiskunnassa löytävä pariskunta. Tai taistelupari – Joen ja Katen suhde on kiemurainen kuten mikä tahansa vuosikymmenien mittainen side.
Pidän siitä, kuinka vähän vakavissaan Arne Nevanlinna tuntuu kirjansa ja kirjoittamisensa kanssa olevan. Eihän Paon tarina nyt mikään maailmaasyleilevän ihmeellinen tai erikoinen ole, mutta viihdyttävä se on, ei käy kieltäminen. Ja sen kirjoittaminen on varmasti ollut myös melko viihdyttävää puuhaa. Tuntuu siltä, että Nevanlinna kokeilee monia erilaisia kirjallisia ideoita, mutta tekee sen leikinlaskun varjolla. Pako on selvästi kepein ja pakottomin Nevanlinnan romaaneista. Paras niistä se ei ole, mutta ei se haittaa. Jos nokkela sanailu kiehtoo, on Pako suositeltava teos.