Vessa, kirjasto, ovenripa, lainakirja, kengännauha – mikä likaisuus!
Sähkölevy, vesihana, ulko-ovi – unohtuneet auki!
Joitakin esimerkkejä, jotka saavat pakko-oireisen sekaisin. Ovenripaan koskeminen tietää, että edessä on vähimmillään kaksikymmenkertainen käsien-käsivarsienpesu, pahimmillaan suihkussakäynti sekä kaikkien vaatteiden vaihto ja peseminen. Sähkölevyn päälle jäämisen tarkastaminen vaatii yövuoteelta nousuja sen kymmenet, monia kotiinpalaamisia kaupungilta, että kaikki varmasti OK!
Elämä pakko-oireiden keskellä käy vaikeaksi, mahdottomaksi välillä itselle ja läheisille.
Kyseessä on OCD, pitkäaikainen pakko-oireinen mielen sairaus, johon liittyy pakkoajatuksia (Obsession) ja joka synnyttää pakkotoimintoja (Compulsion).
Tuukka Hämäläiselle (s. 1987) tuo kaikki oli vuosikausia jokapäiväistä käytäntöä aina lukioiästä saakka. Elä siinä sitten! Ja Tuukkahan eli, vaikka kituenkin.
Nyt kaikki on toisin terapiajaksojen jälkeen. Pakkoajatukset ja toiminnot hallinnassa oikeanlaisen terapian jälkeen: kognitiivinen käyttäytymisterapia (KKT) kaikkine siedätystoimintoineen antoi avun, johon toinen terapiamuoto, keskusteluun rajoittuva psykodynaaminen terapia ei pystynyt.
Kokemusasiantuntijana hän on kiertänyt pitkin maata vuosikausia kertomassa, purkamassa, auttamassa, luennoimassa OCD-sanomaa. Nyt asiat ja kokemukset Hämäläinen on koonnut tähän Pakko-kirjaan.
Kirja ei ole helppolukuinen kaikkine vieraine termeineen. Itse asia selviää Hämäläisen omakohtaisten esimerkkien mukana kyllä. Sairauden vakavuus pelkän arkielämisen sotkemisineen käy ilmi ja painottuu meillekin, jotka vain tilapäisesti olemme huolissamme ulko-ovista ja sähköhelloista sun muista silloin tällöin mieleen putkahtavista muka-unohduksista.
Toisaalta ennen kirjan lukemista suosittelen Areena-ohjelmaa: Tuukka Hämäläinen ja pakko-oireinen häiriö eli OCD. Siinä Tuukka tulee tutuksi, minkä jälkeen kirjan lukeminen helpottuu.