Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kryosfääri sanana lienee harvemmalle tuttu, mutta se tarkoittaa yksinkertaisesti maapallon niitä osia, jotka sisältävät jäätynyttä vettä. Lumi, jää ja ikirouta ovat ilmeisiä kryosfäärin ilmentymiä ja tuttu juttu pohjoisen asukkaille, mutta harvempi tulee ajatelleeksi miten suuri merkitys kryosfäärillä on myös niille maapallon asukkaille, jotka eivät ole lunta tai jäätä ikinä nähneetkään.
Ruijassa kasvanut tiedetoimittaja Bjørn Vassnes kartoittaa kirjassaan, miten tämä pakkasen valtakunta on vaikuttanut maapallon elämään kautta aikojen ja ennen kaikkea, mitä on odotettavissa, kun jää vähitellen alkaa hupenemaan.
Pienenä yllätyksenä tulee se, miten eteläisetkin alueet ovat ensinnäkin yllättävän riippuvaisia jäätiköistä ja niiden sulavesistä. Esimerkiksi Kalifornian vesivaroista 30 prosenttia tulee Sierra Nevadaan sataneesta lumesta ja kivijäätiköistä ja esimerkiksi kuivaan aikaan noin 40 prosenttia Indus-joen vedestä on lähtöisin jäätiköltä. Himalajan seutu ylipäätään on kriittistä aluetta, sillä sadat miljoonat ihmiset ovat riippuvaisia sieltä alkunsa saavista joista.
Ilmastonmuutos tietysti itsessään kutistaa jäätiköitä, mutta lämpenemisellä on myös toinen varsin vakava seuraus, ei nimittäin ole lainkaan yhdentekevää tuleeko vesi taivaalta lumena vai vetenä. Mikäli sateet tapaavat tulla lähinnä tiettyyn aikaan vuodesta, tarkoittaa se sitä, että muina vuodenaikoina on vastaavasti kuivempaa. Kuitenkin mikäli kaikki vesi sataa kerralla, suurin osa siitä menee väistämättä hukkaan. Sen sijaan lumisade on kuin laittasi pankkiin rahaa; vesi ei vain heti valu tiehensä, vaan pakkautuu maahan, josta se sitten kuumimpaan vuodenaikaan vähitellen vapautuu, kun sitä eniten tarvitaan. Hyvin pienilläkin lämpötilavaihteluilla on siten merkitystä, kun puhutaan näiden alueiden vesivarantojen tulevaisuudesta.
Erityistä mielenkiintoa kirjassa herätti osio kryosfäärin merkityksestä esihistoriallisella ajalla. Maapallon jäätiköitymiset ovat vaikuttaneet elämään lukuisia kertoja, jäätiköityminen nimittäin sitoo itseensä ilmakehän kosteutta ja vaikuttaa siten voimakkasti ilmastoon sellaisillakin alueilla, jotka ovat kaukana itse jäätiköistä. Tällainen ilmaston viileneminen vaikutti muun muassa Afrikan kasvillisuuteen ja johti uudenlaiseen elinympäristöön silloin kuin homo-suku erkani Australopithecus-edeltäjistään.
Myöskin viimeisen jääkauden loppupuolen tapahtumat ovat olleet ihmisten kannalta erityisen merkityksellisiä. Massiivisen Laurentian mannerjään sulamisvedet todennäköisesti häiritsivät Golfvirran toimintaa 12 800 vuotta sitten, kun Eurooppa yllättäen kylmeni tuhannen vuoden ajaksi ja Lähi-idän kasvillisuus alkoi kuivua. Juuri näihin aikoihin alkanut maanviljely on saattanut olla ihmisten vastaus näihin muuttuvien ilmasto-olojen haasteisiin.
Kirja loppuu lukuun, jossa käsitellään ikiroudan maailmaa. Kuten Vassnes hilpeästi huomauttaa, sisältää ikirouta hiilidioksidia ja kasvihuonekaasuja peräti kaksi kertaa niin paljon kuin mitä koko ilmakehässä on. Toisaalta ikiroudan (ja jäätiköidenkään) sulaminen eivät ole mitään väistämättömiä tapahtumia, vaan paljonkin on näissä tehtävissä. Jonkinlainen lohdutus kenties, ettei lukiessa sentään aivan tuhkaa tarvitse ripotella päällensä.
Pakkasen valtakunta : kryosfääri ja elämä on oikein loistava pikkukirja, jossa on paljon asiaa selkeästi ja mukaansatempaavasti kirjoitettuna pakettina. Ainoastaan toiston määrä pääsi vähän kirjassa häiritsemään, kirja ei kuitenkaan ole niin paksu, että asiat pääsisivät lukiessa häipymään mielestä. Jos tällainen pikkuvirhe annetaan anteeksi, niin käsissä on kirja, jota voi lämmöllä suositella kaikille uteliaille tietokirjallisuuden ystäville.