Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Ensimmäisen ja toisen maailmansodan välinen aika oli maailmanlaajuisen laman aikaa, mutta etenkin 1920-luvun alussa myös monenlaisen innovaation ja innostuksen aikakautta. Sitä leimasivat erilaiset kuumeet ja villitykset. Niitä nähtiin myös pelikulttuurin puolella ja myös kaukaisessa Suomessa. Tätä aikakautta käsittelee Jaakko Suominen Pajatsosta pöytätennikseen : Sotienvälisen Suomen pelit ja pelikulttuuri.
Suominen aloittaa esittelemällä aikakauden peliteollisuutta lyhyesti ja suhtautumista pelaamiseen. Suhde peleihin oli ristiriitainen, kuten nykyäänkin: toisaalta peleillä nähtiin hyödyllisiä ja kehittäviä piirteitä, mutta ne nähtiin myös turmiollisena ajanhukkana. Oli ilo havaita, ettei mikään ole muuttunut: jo 1930-luvulla oltiin kovin huolissaan perinteisen kyläilykulttuurin rappiosta. Mikään ei siis muutu, aina ennen oli paremmin.
1920-luvulla uutuudet olivat kova juttu ja merkki muutoksesta ja edistyksestä, kirjoittaa Suomisen siteeraama kulttuurihistorioitsija Kari Immonen. Myös pelaamisen puolella nähtiin muoti-ilmiöitä, joita 1920-luvulla kutsuttiin ”kuumeiksi” ja ”kärpäsiksi”. Aikakauden kuumimpia pelikuumeita olivat ping-pong eli pöytätennis, mahjong, korona, Fortuna ja jojo. Ping-pong oli jo vanhempi ilmiö, joka oli rantautunut Suomeen jo parikymmentä vuotta aikaisemmin, mutta 1920-luvulla se sai jostain syystä uuden nousun. Suominen käsittelee sitä kirjassaan, vaikkei muuten juuri urheilusta puhukaan, sillä pöytätennistä ei tässä vaiheessa vielä nähty varsinaisesti urheilulajina.
Minua kirjassa kiinnosti eniten mahjong. Tiesin kyllä 1920-luvun valtavasta mahjong-kuumeesta Yhdysvalloissa ja siitä, miten yhdysvaltalaiset liikemiehet tekivät kiinalaisesta pelistä kansainvälisen ilmiön. Siinä valossa ei pitäisi olla yllättävää, että peli tuli Suomeenkin: Otavainen-lukemistolehdessä julkaistiin pelin säännöt ja pelaamiseen tarvittavat kortit toukokuussa 1924. Siinä vaiheessa mahjong-kuume oli Yhdysvalloissa jo hiipumassa, eikä se Suomessakaan sitten sijaa saanut. Isovanhempieni vanhempia en ole yhtä lukuunottamatta edes tavannut, mutta on hieman vaikea kuvitella heitä innostumassa mahjongin pelaamisesta. Peli taisi olla kaupunkilaisempien piirien harrastus ja kuumeen mentyä ohi korvautui muilla kiinnostuksen kohteilla, kuten bridgellä.
Koronan ja Fortunan kaltaisten puu- ja vaneripelien lisäksi Suomessa valmistettiin sotienvälisenä aikana paljon uusia lauta- ja korttipelejä. Niiden aiheista nousevat esille erityisesti sota-aiheet ja erilaiset urheiluun liittyvät pelit. Sotapelejä nähtiin sekä 1910-luvun lopulla, kun ensimmäistä maailmansotaa ja Suomen sisällissotaa käsittelevät pelit ilmestyivät – nopeimmat jo ennen ensimmäisen maailmansodan päättymistä ja toukokuussa päättyneestä sisällissodastakin saatiin pelejä jo vuoden 1918 joulumarkkinoille – ja sotateemaa näkyi peleissä runsaasti myös 1930-luvun lopulla toisen maailmansodan lähestyessä.
Suominen esittelee pelien lisäksi niitä valmistaneita tahoja, joista kattavimman esittelyn saa tietysti Tilgmannin Kuvataide. Tilgmannin kivipainon pelisiipi oli aikansa merkittävin suomalainen lautapelijulkaisija, joka julkaisi myös Afrikan tähden ensimmäisen painoksen vuonna 1951. Myös pienempiä pelijulkaisijoita esitellään.
Kirjan loppuosa perehtyy rahapeliautomaattien esiinmarssiin. Suominen keskittyy erityisesti Turkuun ja niihin monenlaisiin vaiheisiin, joita rahapeliautomaatteihin liittyi. Automaatit olivat hyvä rahanlähde, josta olivat kiinnostuneita monet tahot. Automaatteihin liittyvät ongelmat puhuttivat paljon 1930-luvullakin, mikä johti lopulta Raha-automaattiyhdistyksen perustamiseen vuonna 1938.
Pajatsosta pöytätennikseen on mielenkiintoinen historiateos. Pelit ovat kiinnostava aihe ja arvostan kovasti, kun peleistä jaksetaan muistaa myös nämä analogiset. Kansainvälistä vientiä tuottanut peliteollisuus ei ole Suomessakaan yksinomaan digipelien aikakauden ilmiö. On myös hauska havaita, miten asiat toistavat itseään: erilaiset villitykset ja paheksuvat reaktiot niihin eivät ole yksin nykyajan ilmiö, eikä varmasti 1920- ja 1930-luvuillakaan mikään uusi asia.
