Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Käsissä on ollut sellainen kirja, ettei sitä olisi herennyt millään jättää, niin mukavaa oli lukeminen. Ihan huolimatta siitä, että aiheena on viinan trokaus ja vieläpä 1920-luvulla, niin voiko synkempää ajatella? Vaan oliko synkkää – ei sitten ollenkaan. Hyvinhän ne ihmiset osasivat elää vuonna 1928, vaikka osa saikin leivän pöytään trokaamalla viinaa.
Kirja kertoo Pajareista. Pajari on talon nimi ja talossa asui Valtoja. Oli isä Emil Valto ja hänen vaimonsa Tilda. Emil oli sellainen laiskansorttinen mies ja Tilda sitten hivenen ahkerampi, mutta millanen toppakkuus hänessä asui! Se valkeni myös kinkereissä, joissa viinaa otettiin – Tildan muki oli aina ojossa.
Emil Valton pojat, Ilmari ja Niilo, astelivat isäin astumaan, sillä niin vaan oli perinne isältä pojille siirtynyt. Viinaa salakuljetettiin, kun se taito oli opittu.
Perheessä oli tyttäriäkin, Lea ja Irja. Eivät he sentään samaan ryhtyneet, vaikka Lea kyllä maisteli, että mitä se on aine jota vanhemmatkin tuntuvat nauttivan.
Salakuljetusreissut olivat melko lailla jännittäviä, olihan aina läsnä kiinnijäämisen pelko. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. No, aina ei käynyt ihan niinkään. Hyytävistä, pimeässä ja talvisissakin olosuhteissa tehdyistä reissuista on varsin hyvät kuvaukset.
Kari Valto osaa kertomisen taidon. Tarinaa pukkaa kuin ei loppuis milloinkaan ja lopulta toivoo niin. Murre puree, koska kaikki kohtaukset ihmisten kesken ovat paikallista murretta. Sen kyllä ymmärtää, ja murre tekee tarinasta vielä kiehtovamman.
Tässä vaiheessa on vielä mainittava, että Ilmari Valto on tämän kirjan kirjoittajan isoisä. Miten onkin mukavaa, kun hän kirjoittaa sukunsa tarinan auki, koska onhan siinä kerrottavaa. Ei ole mitään tavallisia isovanhempia olleet Valtot, ei.
Vaikka tapahtumat sijoittuvat Elimäelle ja Kouvolaan, niin eipä tuo liene mikään haitta, sillä onhan elämää eletty muuallakin samaan aikaan ja voisiko uskoa, että jossain määrin samaan tyyliin? Voisin hyvinkin todeta, että tarina kuin tarina, se on luettavissa ja ymmärrettävissa missä tahansa.
Kun on saanut tämän kirjan päätökseen, on ihan olo surku, sillä niin monta hauskaa hetkeä on saanut kirjan parissa viettää. Nytkö se on siinä, loppu koko kirja? Lisää haluaisi lukija ja lisää jää odottamaan.
