Olga Tokarczuk: Päivän talo, yön talo

Luin Olga Tokarczukilta tuoreemman Aja aurasi vainajain luitten yli ja sehän teki sellaisen vaikutuksen, että Tokarczukin tuotantoon piti sukeltaa syvemmälle. Seuraavaksi luettavaksi valikoitui varhaisempi Päivän talo, yön talo. Tämäkin sijoittuu kirjailijan kotiseuduille Sleesiaan, Puolan Tšekin puoleiselle rajaseuduille, alueelle, joka on historiallisesti kuulunut vaikka kenelle. Alueesta tuli osa Puolaa vasta toisen maailmansodan jälkeen.

Siinä missä Aja aurasi oli selvästi juonellinen kirja, oikeastaan dekkari, tämä kirja on romaani vain nimellisesti. Oikeastaan Päivän talo, yön talo on varsin hajanainen kokoelma kaikenlaista. Nimetön kertoja asuu Nowa Rudan lähistöllä pikkukylässä ja kokoaa kaikenlaisia tarinoita ja kertomuksia alueelta. Aineistoa tuottavat maasta sodan jälkeen kiireellä paenneet saksalaiset ja heiltä jäänyt perintö eli maahan haudatut aarteet ja entisillä kotiseuduillaan vierailevat eläkeläiset, paikallisten asukkaiden kummalliset piirteet, ruokareseptit (joita useimmat kehotan jättämään kokeilematta), internetistä luetut tuntemattomien ihmisten unet ja paikalliset kummalliset pyhimystarinat ja se miten ne on aikoinaan kerrottu.

Kokonaisuus on vähän raskas, vähän vaativa luettava, ja jos kovasti on napakasti etenevien juonten perään, jättää varmasti kylmäksi. Jos voi heittäytyä ja nauttia kummallisista aineksista keitellystä kokonaisuudesta, jossa on riittävästi toistuvia teemoja ja yhtenäisiä tekijöitä muodostamaan jollain tapaa tolkullisen paketin, Päivän talo, yön talo tarjoaa kyllä paljon mielenkiintoista ihmettelemisen aihetta kärsivälliselle lukijalle. Jos haluaa tutustua nobelisti Tokarczukiin ja haluaa ennemmin perinteisemmän romaanin, suosittelen tarttumaan oivalliseen Aja aurasi vainajain luitten yli -kirjaan.

Minä nautin kyllä tästäkin ja laitoin nyt loputkin suomennetut Tokarczukit varaukseen. Suomentaja Tapani Kärkkäinen ansaitsee jälleen kerran kiitoksen oivallisesta työstä puolalaisen kirjallisuuden suomentajana.