Mary Berg: Päiväkirja 1939–1944 : Kasvun vuodet Varsovan ghetossa

Päiväkirja 1939–1944

Osta kirja itsellesi

(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)

Mary Berg oli vasta 15-vuotias, kun Varsovan ghettoa alettiin rakentaa suljetuksi alueeksi. Nuori nainen kirjasi ylös mitä ympärillä alkoi tapahtua. Ensin kaikki alkoi kuin varkain ja lisäksi hän itse kuului etuoikeutettuihin juutalaisiin, koska äiti oli Amerikan kansalainen. Aluksi he jopa asuivat hieman paremmassa paikassa ja elämä oli hieman helpompaa kuin muilla.

Berg kuvaa tarkasti pieniä tapahtumia, joista kasvaa kauhukertomus kuin huomaamatta. Silti ghetossa käydään koulua, lauletaan, istutaan kahviloissa, rakastutaan ja mennään kihloihin. Pyritään elämään normaalia elämää. Taustalla häälyy jatkuvasti erilaisia uhkakuvia ja tilanne pahenee lähes päivittäin. Nälkä tulee tutuksi, samoin kuolema ja elävät ruumiit, kuolemaisillaan olevat kerjäläiset. Mary kokee puistattavaa sääliä ja häpeää hiukan omaa tilannettaan, kunnes hekin ovat lähes samassa tilanteessa.

Lisää juutalaisia sijoitetaan koko ajan ghettoon, väestön tungos on hirvittävä. Taudit leviävät, kuolema korjaa satoa. Keskitysleireistäkin kuullaan, mutta aluksi joukkomurhien luullaan tapahtuvan höyryllä. Junia leireille lähtee päivittäin, tiettyihin aikoihin. Määräyksiä tulee aina lisää ja ne ovat tarkkoja. Maryn perhe pelastuu lopulta internointileiriin äidin kansalaisuuden takia ja vankilassa oleskelun jälkeen he pääsevät Amerikkaan, jossa hän alkaa heti kirjoittaa päiväkirjaansa puhtaaksi. Puolaan jääneiden sukulaisten, ystävien ja tuttavien vuoksi, että kaikki saisivat tietää totuuden.

Nuori kirjoittaja on tavoittanut gheton olennaiset piirteet hyvin. Vaikka päiväkirja on sinänsä lyhyehkö, mukana on alussa selvitysosio, joka lienee tarpeen. Päiväkirja on osoitus siitä, miten vakavissa ja julmissakin oloissa ihminen pystyy muodostamaan kestäviä ystävyyssuhteita, keksimään selviytymiskeinoja sekä opiskelemaan ja muodostamaan omaa käsitystään maailmasta ja lisäksi kasvamaan ihmisenä myös henkisesti. Monta kertaa hän on aikonut tuhota päiväkirjat, mutta omatunto on vaatinut säilyttämään ne ja kirjoittamaan lisää.

Suosittelen, tämä ei ole mikään romanttisia kuvitelmia sisältävä puolidokumentti vaan selkeä selviytymistarina ghetosta sekä tiettävästi lähes ainoa ghetosta hengissä selvinneen ja paikalla olleen kertomus muureista, vaihtoehtoisista toimintamalleista sekä korruptoituneesta juutalaisesta hallinnosta. Elämästä yhteisössä, jossa mikä tahansa oli mahdollista. Julma raportti tapahtumista, joiden ei soisi koskaan toistuvan.

Irja

Irja ei vierasta mitään kirjallisuuden genreä, mutta pitää eniten hyvistä elämäkerroista, trillereistä, kauhusta, jännäreistä, yhteiskunnallisesta ja poliittisesta kirjallisuudesta. Lukenut kaiken käsiinsäsaaman 4-vuotiaasta lähtien. Vinkkaa noin 20 % lukemastaan. Kaikki vinkit »

Tilaa Kirjavinkit sähköpostiisi

Haluatko saada edellisen viikon kirjavinkit suoraan sähköpostiisi joka maanantai? Tilaa uutiskirjeemme tästä ja liity listan 1 324 tilaajan joukkoon! Jos haluat tietoa uusista vinkeistä nopeammin, tilaa Telegram-kanavamme!

Tilaamalla uutiskirjeen hyväksyt, että lähetämme sinulle sähköpostia ja lisäämme sähköpostiosoitteesi osoiterekisteriimme. Voit peruuttaa tilauksesi koska tahansa. Kirjavinkit.fi:n rekisteriseloste.

Aikaisempia kirjavinkkejä

Ladataan lisää luettavaa...