Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Enpä ole hetkeen lukenut näin vähäsanaista kirjallisuutta. Tässä runokokoelmassa on kaikkiaan noin 350 sanaa; tässä arviossa teoksesta on noin 250 sanaa. Mutta kirjallisuus – ja runous eritoten – ei ole määrästä, vaan laadusta kiinni. Vähäkin riittää, jos sanat on hyvin valittu. ”Parhaat sanat parhaassa järjestyksessä”, kuten Samuel Coleridge sanoi.
Onko Painottomuuteen sitten valittu parhaat sanat? Se on tietysti se vaikea kysymys. Heti alkuun tulee selväksi, että tässä runokokoelmassa paljon merkityksiä saa tyhjä tila, jota on runsaasti. Kirjassa on paljon aivan tyhjiä sivuja, joilta puuttuu jopa sivunumerot. Vähäsanaista runoutta kutsuu herkästi aforistiseksi, mutta aforistinen runouskin tuntuu runsaalta tähän verrattuna. Painottomuudessa on lähinnä irtonaisia sanoja ja ajatuksenpalasia.
Se tietysti istuu nimeen. Tässä kokoelmassa ei ole mitään raskasta, vain silkkaa keveyttä. Ajatukset jäävät kesken, joskus sivu päättyy pilkkuun. Mitä sen jälkeen? Mitä jäi sanomatta? Runominälle voi lukea ajelehtimista, ehkä jopa masentuneisuutta. Kun samalla aukeamalla sanotaan toisella sivulla ”Toiset menevät ja tekevät, / heillä on tärkeät määränpäät.” ja toisella ”Joskus mulle ei kuulu vaan mitään.”, ero toisten ja minän välillä piirtyy selvänä.
Niin vähän kuin näillä sivuilla sanotaankin, jonkinlainen tarina Painottomuudesta kuitenkin rakentuu. Tarkkaa lukemista ja pysähtymistä maistelemaan sanoja tämä kokoelma lukijaltaan vaatii: näin harva teksti hujahtaa nopeasti luettuna ohi liian vauhdikkaasti, liiemmin jälkiä jättämättä. En tiedä parhaista sanoista, mutta on tähän onnistuttu valitsemaan vähintäänkin hyvät sanat.
Sellainen puu tarvitsee linnun itselleen.
Riikka Simpura (s. 1994) on runoilija ja Painottomuus hänen esikoiskokoelmansa. Runouden alalla Simpura on hankkinut kannuksia Tuli & Savu -lehden päätoimittajana. Kirjan mielenkiintoinen kansikuva on monen Poesian teoksen tapaan Olli-Pekka Tennilän käsialaa.
