Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Tämä kirja on hyvin rohkea, paljon uskaltava ja koskettavalla tavalla avoin. Se kertoo suositun kirjailijan matkasta kohti oman kehon tuntemista ja hyväksyntää. Hämeen-Anttilan tie on ollut kuoppainen, eikä hän todellakaan pelkää kertoa siitä, vaan avaa lukijalleen paljon tietoa ja tuntemuksia lihavuudesta, laihduttamisesta ja rauhan saavuttamisesta oman kehonsa kanssa.
Kirjailijan ylipaino alkoi jo lapsena, ja silloinhan sitä on tavallistakin vaikeampi karistaa, kun melkein koko elämä on ollut taistelua kilojen ja kehonkuvan kanssa. Kotona oli kiireinen virkarouvaäiti, joka ei kuulemma ollut kovin hyvä kokki. Ruoka oli sen ajan kotiruokaa, nykysuositusten mukaan varmastikin aivan liian rasvaista ja suolaista ja liian vähän kasviksia sisältävää – ”pöydässä oli lihaa, silakkaa, perunaa, kastiketta, mureketta, laatikoita ja keittoja”, kuten me 1960-luvun lapset voimme hyvin tunnistaa. Mutta aivan pienenä tuleva kirjailija oli vielä innostunut liikkumisesta; on jollain tavalla hyvin koskettavaa lukea, miten hän kirmaili ulkona kuin pieni poni. Sitten sattui kohtalokas onnettomuus, kun itseensä ja omaan ruumiiseensa luottava pieni tyttö päätti riippua vähän uhkarohkeasti nojapuilla. Hän putosi asfaltille ja häntäluu murtui, ja kun tutkimuksissa löytyi muutakin vikaa selkärangasta, vilauteltiin jopa pyörätuoliin joutumista. Ruumis ei ollut enää ystävä, siitä tuli vihollinen, joku johon ei voinutkaan luottaa. Ja kun liikunta loppui, painonnousu alkoi kuin varkain. Murrosikä ja sen aiheuttamat muutokset tuntuivat painajaismaisilta.
Hämeen-Anttilan painonvaihtelujen historia on varmasti monelle keski-ikäiselle naiselle tuttua: laihdutusta nälkäkuureilla, jolloin paino putoaa romahtaen, mutta kapuaa sitten taas takaisin, yleensä vielä korkojen kanssa. Vasta myöhemmällä iällä, viisauden ja itsetuntemuksen kautta hän on saavuttanut sopivan painon ja vallan hyvän rauhan kehonsa kanssa: se on nyt jokin, joka toimii hyvin ja terveesti, synnyttää kaksi lasta, liikuttaa paikasta toiseen, on vahva ja pystyvä.
Paine tietynlaiseen ruumiiseen ja sopivaan painoon on tietenkin myös ulkoapäin todella kova etenkin näin digiaikana, jolloin vihapuhe ylipainoisia kohtaan rehottaa netissä. Televisiosta tulvii laihdutus- ja lihavuusohjelmia, on kaikenlaista suurinta pudottajaa ja muuta hengenvaarallisesti lihavaa. Onko paljon puhuttu kehopositiivisuus sitten terveellistä? Onko se lihavuuden puolustelua, ennen kuin keski-iän verenpaineet ja diabetekset ja nivelrikot iskevät? Mene tiedä. Hämeen-Anttila on kuitenkin pystynyt kohtaamaan omat demoninsa; hän on sopusuhtainen, liikkuva, kaunis ja viisas nainen, moninkertaisesti sivistynyt ja oppinut.
Tätä avointa tunnustuskirjaa ei voi muuta kuin lukea jännittyneenä, kääntää odottavasti sivua kuin parhaassakin dekkarissa. Kirjailija on todella uskaltanut antaa lukijalle kaikkensa, laittaa itsensä likoon ja alttiiksi. Täytyy vain ihaillen ihmetellä hänen rohkeuttaan ja peräänantamattomuuttaan.
