Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
”Päästiin kerran livahtamaan portista sisään alakerran Kirstin kanssa, hän kai johdatti, kuten niin usein olen naisten johdettavana harharetkille joutunut.” Tällainen virke jäi mieleeni vuonna 1945 syntyneen Panu Rajalan muhkean omaelämäkerran alkusivuilta, joissa hän kuvasi lapsuutensa edesottamuksia Helsingin Katajanokan telakalla. Rajalan persoona onkin värittynyt median innokkaasti kuvaamien naissuhteiden ansiosta, eikä mies itsekään ole niiden dokumentointia kaihtanut. Hän on tunnetusti kirjoittanut sekä ensimmäisestä että toisesta avioliitostaan itsenäisen kirjan, kolmannesta saa sitten tietoa tästä uudesta teoksesta, jos sitä kaipaa. Mutta onhan Rajala ehtinyt yli 70-vuotiaan elämänsä aikana tehdä yhtä jos toista muutakin.
Panu Rajalan isä toivoi pojastaan juristia, mutta tämän mieli kantoi enemmän humanistiseen maailmaan, ja niinpä hän alkoikin opiskella Helsingin yliopiston historiallis-kielitieteellisessä tiedekunnassa. Tuleva kirjallisuudentutkija alkoi melko pian kiinnostua biografisesta kirjallisuudentutkimuksesta, jossa teoksiin paneuduttiin kirjailijan elämän kautta, kun taas 1960–70-luvuilla Helsingin yliopiston kirjallisuudentutkimuksen laitoksella vallitsi teoslähtöinen uuskritiikki. Mutta siitä vain reippaana potkimaan tutkainta vastaan, niin kuin Rajala sitten teki elämässään monessa muussakin asiassa.
Muistelijan isän sukujuuret ulottuivat Hämeenkyröön, ja itse F. E. Sillanpää oli hänelle sukua. Nämä asiat johdattivat Rajalan kohti ehkäpä hänen merkittävintä tutkimus- ja kirjoituskohdettaan. Onhan hän kirjoittanut Sillanpäästä elämäkerran, lukuisia näytelmäsovituksia sekä lopulta valmiiksi tulleen laajan väitöskirjankin. Mutta yhteen kirjailijaan tutustuminen ei hänelle riittänyt, vaan laajoja elämäkertoja syntyi myös esimerkiksi Mika Waltarista, Olavi Paavolaisesta (Tulisoihtu pimeään) ja Aila Meriluodosta. Lisäksi Rajala on toiminut suorastaan käsittämättömän monessa elokuva-, televisio- ja teatterityössä vaikkapa sellaisten kuuluisuuksien kuin Mikko Niskasen ja Rauni Mollbergin kanssa.
Entä sitten se yksityiselämä ja ne naisseikkailut? No niistä voi kukin lukea sekä tästä kirjasta, Rajalan edellisistä muistelmateoksista (Lavatähti ja kirjamies) ja vanhoista naistenlehdistä. Itse asiassa nämä privaatit petipuuhat eivät jaksaneet ainakaan minua kovin kauan kiinnostaa tätä kirjaa lukiessani, niissä tuntui olevan sellaista vähän surullistakin etsintää, pätemisen ja sylin tarvetta. Mutta mielestäni muistelmien kiinnostavinta antia olivat juuri kuvaukset Rajalan lukuisista töistä ja hänen monipuolisesta lahjakkuudestaan ja tuotteliaisuudestaan, jotka on minusta pakko myöntää, on hänen persoonastaan sitten mitä mieltä tahansa. Yksityiskohtana on vielä mainittava, että Rajalalla on täytynyt olla kirjaansa kirjoittaessaan joko kattavat päiväkirjat tai sitten hänellä on aivan ilmiömäinen nimimuisti, niin paljon henkilöitä teoksessa luetellaan.
Että kyllä tämä ihan kelpo omaelämäkerta oli, ja suhteellisen nopea luettava tiiliskivimäisestä koostaan huolimatta. Jonkin verran kirjaan oli jäänyt harmittavia kieli- ja kirjoitusvirheitä, jotka reipas kustannustoimittaja ja jälkimmäisten kohdalla se nykyään olematon oikolukija olisivat korjanneet.
