Osta kirja itsellesi
(Kirjavinkit.fi saa komission linkkien kautta tekemistäsi ostoksista.)
Kodin järjestely ja liiallisista tavaroista luopuminen on trendikästä. Tämä ilmiö lähti liikkeelle japanilaisen Marie Kondon KonMari-kirjoista, joiden perusajatuksena oli se, että jos tavara ei tuota omistajalleen iloa, siitä voi ja pitää luopua. Nyt aiheesta on julkaistu jo useita kotimaisiakin kirjoja. Ilana Aallon Paikka kaikelle poikkeaa näistä jonkun verran: sekin antaa neuvoja tavaratulvan hallitsemiseen, mutta puhuu vielä enemmän kodin järjestelyn ja tavarapaljouden kulttuurihistoriasta. Kiehtova aihe siis!
Kirja on jaoteltu luvuiksi kodin huonejaon tapaan: se lähtee liikkeelle eteisestä, joka kertookin sitten jo kaiken elämästä tavaratulvassa, ollaan sitten lapsiperheen rivitalossa, hamstraavan vanhemman herrasmiehen kerrostaloasunnossa tai trendikodissa, jonka eteisen kaapin avaaminen aiheuttaa yllättävän tavaravyöryn, kun kaikki mahdollinen on survottu pois näkösältä. On siis monenlaisia tapoja kerätä, siivota, järjestellä tai olla siivoamatta ja järjestelemättä koskaan.
Muut luvut kulkevatkin sitten enemmän historia ja jossain mielessä myös sosiologia kärjessä. Esimerkiksi olohuonejaksossa puhutaan kodin julkisesta näkymästä; jonkin kyselyn mukaan lähes viidennes vastaajista ei halua kutsua vieraita kotiinsa, koska näitä varten pitäisi siivota ja kodin pitäisi olla ylipäänsä hienompi. Nämä edustuskelpoisuuden paineet kohdistuvat erityisesti olohuoneeseen, josta tulee Aallon termiä käyttääkseni helposti nolohuone, jos siellä ei ole asujan mielestä tarpeeksi fiksua sisustusta ja järjestystä.
Saunaa koskeva luku taas käsittelee hamstrausta lähtien liikkeelle siitä tilanteesta – joka ei varmaan vielä sinänsä tee kenestäkään hamstraajaa – että saunaan on kasattu niin paljon tavaraa, että kylpeminen siellä on täysin mahdotonta. Autotalliin sitten säilötään kierrätyskamaa siinä toiveikkaassa ajattelussa, että kyllä se vielä jollekin kelpaa, sillä eihän hyväntekeväisyyden kohde saa olla vaativainen. Tähän Ilana Aalto vastaa tiukasti: ”Säälimätön totuus on kuitenkin tämä: yhden roju on myös toisen roju. Se ei muutu muuksi sillä, että rojun lahjoittaa muualle.”
Mielenkiintoinen aihe, jota Aalto jonkin verran koskettaa ja josta olisin lukenut mieluusti enemmänkin, on järjestelyn ja siivouksen sukupuolittuneisuus. Marie Kondon kirjoissahan koko järjestelyurakka nähdään naisten puuhana, mikä tietysti johtuu japanilaisen kulttuurin ihan toisenlaisista sukupuolirooleista. Mutta entä Suomessa? Onko tämä buumi vain yksi muoto backlashia, feminismin takaiskua? Onko tarkoitus lytätä nainen takaisin, ei tällä kertaa pelkästään keittiöön nyrkin ja hellan väliin, vaan ylipäänsä kotiin touhuamaan naisellisia touhuja? Tätä sopii miettiä.
Kaiken kaikkiaan Aallon kirja oli mielenkiintoista, mukaansatempaavaa ja hykerryttävääkin luettavaa.
